sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sunnuntai

Mun sunnuntait on melkein aina samanlaisia. Ensteks me völläillään peiton alla tosi pitkään.

Joo, mä tiedän. Jossain koirat ei pääse edes sohvalle. Kyllä muakin yritettiin opettaa, korostan sanaa YRITETTIIN, että en hyppäis sohvalle tai tulis sänkyyn. Ja kyllä mä aina iltaisin aloitankin mun unet nätisti mun omassa kopassa. Mutta mä oon oppinut taktiikan. Pitää oottaa niin kauan, että isäntäväki on syvässä unessa. Sen kuulee. Ja aluksi mut kannettiin aina takaisin omaan koppaan. Mutta sitte ne kai ei enää viitsinyt. Ja kun siitä tuli semmoinen tapa, mun emäntä ei edes herää siihen, kun mä kömmin sinne jalkopäähän. "Missä vaiheessa tuo tuli taas sänkyyn?" on sen yleisin ensimmäinen lause aamulla.

Sitte me lähetään pitkälle lenkuralle. Tänään mun isäntä oli lenssussa joten tehtiin lenkki emännän kanssa.
Tässä on sananmukaisesti koira pöydällä. Tuossa alla on puiston pöytä. 

Ja sen verran oli pyörätiet ja polut jo sulana, että nyt alkaa se vuoden kurjin jakso. Suihku joka lenkuran jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Jaa, kuule Elvis, ennesvanhaan nostettiin kissat pöydälle, mut nyt siis koiratkin. ;)

    Sun eka kuva on tyylikäs. Me ei päästä sänkyyn, koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niih... Onko tää nyt sitte väsytystaistelun voitto vai mikä? Katos kun mun emäntää palelee aina niin mahdottomasti ja mä muka lämmitänkin sen jalkoja. Toisaalta se sanoo, että kotikoiran paikka on ihmisten luona. Mä oon onnenpekka. Mutta huom! Mä oon aina vaan siellä jalkopäässä...

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!