Yksin kotona

Mun isännällä on ollut hirmeen huono tuuri terveyden suhteen. Se oli taas saikulla, melkein kolme viikkoa. No, itse asiassa se ei haitannut mua ollenkaan, hih hih. Pääasiassa me makoiltiin sohvalla ja katottiin niitä olympialaisia. Eilen sitten olin pitkästä aikaa yksin kotona...

Makkarin liukuovi oli salvattu kumikiilalla kiinni. Mutta kuten sanottu, piis  ohv keik. Mulla tuli samalla tuommoinen pieni nirhauma tuohon vasemman tassun yläpuolelle rintakehään, mutta tekevälle sattuu. Ja yhtään en tiedä, miten tuolle tyynylle noin kävi. Ilmeisesti mun katseesta, tuo tyyny vain räjähti. Minkäs sille voi.

Ja hei, aurinko on palnnut meidän olohuoneeseen! Tässä sohvalla on superlämmintä seuraavat puoli vuotta.

Ruokaa! (taas, osa 3)

Tänään oli lenkuralla todellinen litsläts-keli. Emännäkin maastokengistä meni kuulemma vesi jostain rakosesta sisään ja silläkin kastui sukat, heh heh. Saapahan tuntuman siihen, miltä tuntuu tassutella märässä sohjossa.

Ja arvatkaas mitä? Mä törmäsin TAAS maassa olevaan ruokaan. Tällä kertaa tosin raakoihin kasviksiin. Mä en niistä niin kamalasti perusta, mutta mun ploki-kameli Wuppe (linkki tuossa oikealla) tykkää kuulemma rouskutella kasviksia oikein tosissaan, mm. raakaa kukkakaalia! (Mutta ei onneksi kakkakuulia, vitsivitsi, heh heh)

Eli näyttäis olevan taas pitserian tuotteita. Hernettä, maissia, porkkanaa ja jalopeno. Emännän mielstä aika tylsä salaattimaku tuolla pitsanhakijalla. Musta jalopeno tuoksui tosi kammottavalle. 

Ja sitten maisemakuva mun perinteiseltä lenkurakierrokselta. Alakanava, toisella puolella Alvar Aallon suunnittelemia pistetaloja.

Puhdistuspäivä

Pystykorvat on joskus pikkuisen hankalat. Ensinnäkin niitä palelee herkästi tuulessa ja tuiskussa sekä tietenkin pakkasella. Mutta ne kerää myös kamalasti likaa. Varsinkin jos asuu kaupungissa, missä on pöliseviä pyöräteitä etenkin keväisin ja syksyisin. 

Jos kynsien leikkaus on vähän pelottavaa, niin korvien putsaus on melkeimpä nautinnollista. Mä pistän pään nätisti emännän syliin ja annan sen putsata mun korvalehdet ja korvakäytävien uloimpia osia enimmästä liasta. Korvien putsaus on vähän samalaista kuin rapsuttelu. Se on semmoista sisäistä rapsuttelua.

(Isäntä otti tuon kuvan kännykällä). Mun korvien sisältä löytyy kamalasti sellaista ihan mustaa mönjää, yhteensä kuluu ainakin kymmenen topsya. Ja jos korvat menee hirmu likaiseksi, täytyy kuulemma mennä eläinlääkäriin. Mutta ehkä mulla ei oo vielä tarvetta sellaiselle käynnille, koska mä kuulen pienimmänkin rapsahduksen.

Loppuis jo nuo olympialaiset ja tulis jotain koira-ohjelmaa...

Kissalan talossa

Mun emännän tytär oli viikonloppuna kissojen hoitajana. Me käytiin sitte kattoon, että miten siellä menee. Talossa asuu kaks kissaa, Nobel ja Paavo. Mähän en oo koskaan päässyt tutustumaan kissoihin sillai lähituntumalla. Ja en kyllä päässyt nytkään. 

Siis minä menin sinne taloon ihan ystävällisissä aikeissa. Ja mitä nuo katit tekivätkään? Paavo luikki heti pakoon enkä nähnyt siitä enää vilaustakaan. Mutta se Nobel. Se oli koko ajan selkä köyryssä, näytteli mulle hampaitaan ja tuijotti uhkaavasti silmiin. Sitte se vielä päästi suustaan semmoisen kamalan passo-mourun että kuului varmaan naapuriin saakka.

Mä olisin kyllä niiiiiin halunnut edes nuuhkaista tuota kissaa, mutta emäntä ei uskaltanut päästää mua lattialle. Se pelkäsi, että tuo kissa räppäsee tassulla mua silmään. Joten parempi oli olla varovainen. Jospa mä joskus pääsen tutustumaan kissoihinkin. Sellaisiin ystävällisiin.

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Mun plokissa on ollut nyt vähän hiljaisempaa siitä yksinkertaisesta syystä, että mitään kummoista ei oo tapahtunut. Emännän mielestä ulkonakin on ollut masentavan harmaata. Mutta onneksi ei oo ollut kylmä. 

Mun emäntä yritti muokata tuota yläpuoleista kuvaa jollain kuvankäsittelyohjelmalla. Se oli varmaan joku ulkomaalainen ohjelma, kun se ei hyväksynyt ollenkaan ää-kirjaimia. Emäntä sitte töpötteli nuo ään pisteet. Kuulemma seittemän äätä. Värit ei sattuneet kohdilleen ja yhtä pistettä piti kumittaa niin että lähti matostakin samalla värit... Että ei oo hääppöinen ohjelma, mutta tällä kertaa saa kelvata. Ajatus on tärkein!

Sitten jatkoa lenkkireittien maisemille. Intiön vesitorni. Ennenvanhaan sinne sisälle on päässyt kymmenellä pennillä. Nyt on ovet olleet lukossa monta vuotta.

Olympiahuumaa

Mun isäntä ja emäntä on niin vanhoja, että ne muistaa ne ajat, kun Suomi vielä menestyi olympialaisissa ja muissa urheilukisoissa. Mutta sittemmin emäntä on menettänyt luottamuksen ja kiinnostuksen koko kilpaurheiluun. Mutta isäntä on kaikesta huolimatta kova penkkiurheilija. Tai se mikään penkkiurheilija oo, sohvallamaakaavaurheilija se mun mielestä on. Ja se käy mulle erittäin hyvin.

Aamulla asetuttiin mukavasti seuraamaan kisastudiota. Ja mä seurasin mielenkiinnolla Kaisa Mäkäräisen haastattelua.

Mutta sitte! Just kun mun silmä alkoi luppasemaan, emäntä kiskoi mut lenkille. Isäntä se jäi sohvallemakaamaanurheilemaan. Melkein kaksi tuntia me taas lenkuroitiin. Mun emäntä keksi sellaisen idean (hah hah), että se ottaa aina jostain lenkurareitin kohdasta valokuvan, niin tulee teillekin tämä Oulu tutuksi. Tänään kyllä suurin osa kuvista kuulemma valottui pieleen. Tyypillistä emäntää.

Tämä on Hartaanselkä. Ja voi noita uhkarohkeita pilkkijöitä!

Ja nää portaat johtaa meidän asuinalueelle. Mä oon noussut nämä ainakin tsiljoona kertaa. 27 askelmaa.

Uusi panta!

Mä sain tänään uuden pannan. Ihan käsintehdyn. Jotkut pitävät semmoisia ihmisiä, jotka ostelevat koirille kaikkia juttuja, vähän höpsähtäneinä. Mun mielestä mun emäntä ostaa mulle ihan tarpeellista tavaraa ja ihan kohtuuden rajoissa. Ja kyllä koira aina yhden uuden pannan tarvitsee! Onpahan mistä valita.

Nyt kaikki tietää, kuka mä oon. Ihan näin tiukalla tätä pantaa ei tietenkään pidetä. Tää on sellainen poseerauskuva.

Odottelua

Mun isännällä oli eilen joku jutska, ja se ei ollut koko iltana eikä yönä kotona. Mä ihmettelin koko illan, että missä ihmeessä se oikein on? Vaikka emäntä selitti mulle, että me ollaan nyt tämä ilta kahdestaan kotona, mä en oikein uskonut sitä. Ainahan me ollaan kolmistaan. Ja emäntähän se meillä on joka reissaa. 

Joten mä majoituin tohon sohvan reunalle, otin mun säälittävimmän ilmeen kasvoille ja tuijottelin koko illan eteiseen päin. Aina kun käytävästä kuului ääniä, mä menin ovelle. Mutta uskottava se oli, isäntä oli hylännyt mut!

Jotenkuten nukuin emännän kanssa. Vaikka mulla olisi ollut koko isännän puoli käytössä, en mennyt sille puolelle. Mä ajattelin, että jos se tulee takaisin, niin sille on siisti peti tarjolla.

Ja aamulla emäntä käytti mua lenkuralla, klo 5,35. Hyvin se heräsi, vaikka mä vähän epäilin sitä. Ja sitte päivällä tuli isäntäkin kotiin! Se haisi ihan kummalle, missähän se oli ollut?