Yksi pärinäkone lisää

Ja mä ku luulin, että mä oon nähnyt ja haukkunut kaikki mahdolliset pärinäkoneet, niin mitä vielä! Viikonloppuna meillä oli joku suursiivousoperaatio. Ja ette ikinä arvaa, mikä kone meille tuotiin? No, PAINEPESURI. Emäntä hurautti sillä saunan lauteet puhtaaksi. Järkyttävä kone...

Eikä siinä vielä kaikki. Meiltä vietiin kaikki pehmoinen ulos muka tuulettumaan. Mulle ei jäänyt yhtään lämmintä ja pehmeää työnjohtajan paikkaa. Mutta sitte emäntä heitti sieltä saunasta tämmöisen pyyhkeen lattialle. Joten mun piti sitte tyytyä tähän. Ja mä en oikeastaan edes kehtaa sanoa, mikä pyyhe se on... Se on kuulemma emännän pefletti... pesukoneeseen menossa...

Sitte mä kuuntelin radiota. Siellä lauloi Jenni Vartianen Missä muruseni on? Siinä laulussa oli jotain erikoista, ihan piti keskittyä kuuntelemaan sitä. Samoin mä kuuntelin pää kallellaan saman laulajan toistakin kappletta. Jennillä on koiraystävällinen ääni.

Herätyskello

Tuossa edellisen postauksen kommenteissa mä keskustelin mun plokikamelin Vilin kanssa siitä, että me kyllä tiedetään, mitä kello on. Meille kummallekin on käynyt niin, että isäntäväki on tullut "liian" aikaisin kotiin ja me ei oltu yhtään valmistautuneita siihen. Niiku tervehtimään iloisesti eteisessä, vaan ihan unenpöpperössä ja haukotellen tultiin katsomaan, että kuka sieltä oikein tähän aikaan tulee.

Meillä ei myöskään oo koko syksynä soinut herätyskello. (Paitsi jo on ollut jotain tositosi tärkeää, kuulemma) Mä oon herännyt takuuvarmasti siinä 5,45 - 6,00. Mä tuun siihen isännän viereen ja heiluttelen mun päätä niin kovasti, että mun pystykorvat läpsyy silleen kivasti ja porukat herää. Mutta yksi aamu mä nukuin pommiin! Mä heräsin vasta seittemältä. Isännällä tuli tosi kiire töihin. Onneksi sen ei tarvitse kammata tukkaa tai meikata.

Joten nyt meillä on taas herätyskello viritettynä. Mutta tuo aamu oli kyllä vahinko. Taas tänään heräsin 5,55.

Me käytiin emännän ja sen tyttären kanssa katsomassa tämmöisiä valaistuja orikameja vai mitä ne nyt oli. Nää on varmaan aaseja tai jäneksiä. Muuten oli mukava reissu, mutta mä en saanut edes nuuhkia noita teoksia.

Paluumatkalla käväistiin koirapuistossa, kun mä halusin niin kovasti. Siellä ei ollut yhtään kamua ja emäntäkin kuvasi vain aitaa. Mutta ulkona oli tosi kivaa, kun on satanut lunta ja teillä ei ollut yhtään sitä tappajasoraa.

Mun lauma

Mun lauma on aika pieni. Siihen kuuluu isäntä, emäntä ja mä. Joten mä kyllä pystyn pitämään näin pienen lauman hyvin kasassa. Ja lauman vieraileviin tähtiin kuuluu emännän ihmislapset, joita mä nään aina silloin tällöin. Ja silloin mun riemulla ei oo rajoja.

Eilen ilalla mun yksi lauman jäsen katosi tavoistaan poiketen aika pitkäksi aikaa. Tuollaisiin tunnin parin poistumisiin mä oon kyllä tottunut. Mä tiedän, paljonko aikaa kuluu kauppareissuun tai kuntosalikäyntiin. Mutta eilen oli jotenkin omituista.

Aluksi mulla kului aika emännän kanssa ihan normaalisti. Käväistiin kaatosateessa ulkona asiolla ja vähän palloteltiinkin. Mä löysin mun yhden vanhan kumipallon ja se pomppi aivan vallattomasti. Mutta emäntä otti sen multa pois, kun se jaksanut viidettä(toista) kertaa kaivaa sitä sohvan alta kävelysauvalla.

Mutta sitte mä tulin levottomaksi. Mä yritin viestittää mun emännälle, että "etkö sä huomaa, yksi puuttuu". Ja se vaan istui rauhassa sohvalla ja töllötti jotain Suomi leipoo -ohjelmaa.

Ja vihdoin! Yli kolmen tunnin päästä mun isäntä tuli kotiin. Siis hirmeen kauan se oli pois. Se oli kuulemma ollut jossain jääkiekko-ottelussa ja jotkut Kärpät olivat ottaneet 16. pelivoittonsa putkeen. Mä en tajua semmoisesta yhtään mitään. Mutta pääasia, että tuli kotiin.

Isännän ja mun omat leikit. Pääpusku-kisa. Yleensä mä voitan!

Ei tullut Eino kylään

Juu, ei tullut Eino-myrsky tänne saakka. Vaikka mua varoiteltiin jo illalla, että aamulla ei sitten lähdetä lenkille, kun on myrsky. Ja mitä vielä, ihan pikkuisen puut vain heiluivat. Emännän kännykkään oli tosin yön aikana tullut neljä viestiä kesämökkipaikkakunnan sähkälaitokselta. "Osoitteessa xxx on sähkökatkos, vikaa paikannetaan, katkoksen kesto ei tiedossa". Sitten "Sähkökatkos on päättynyt". Ja samat litaniat vielä kerran aamulla. 

Me nähtiin aamulenkuralla vain yksi kaatunut puu, sekin taisi alunperin olla lahovikainen.

Mutta sitten kaupungilla me nähtiin Alma! Alma on ranskis ja asuu samoilla huudeilla ku mä ja me törmäillään aina silloin tällöin.

Mä teen ensin asiaan kuuluvat tervehdykset ja sitten alan sipisemään Almalle salaisuuksia. Musta tyttökoirien korvat tuoksuu aivan ihanilta! Alman näkeminen piristää aina.

Mutta voi! Kun päästiin kotiin, mä huomasin, että tappajasora oli tehnyt tehtävänsä. Nyt mun pitää parannella pari päivää tuota tassussa olevaa haavaa. Tossuja en vielä suostu pitämään!

Uusi lelkku!

Tänne on avattu joku mahottoman suuri kauppa, risma vai mikälie. Mun emäntä kävi siellä ihan uteliaisuuttaan tuossa viikolla. Ja ylläripyllärinä mä sain sieltä uuden lelkun!

Eli tuommoisen narupallo systeemin. Sitä on kuulkaa mukava paiskoa menemään. Mutta mun emäntä on vaan ihmetellyt, kun mä tykkään nakerrella muovia. Nytkin mä oon parin päivän aikana saanut melkoiset jäljet tuohon vihreään muoviosaan. Että miksi mä sitä tykkään nakerrella ja puruluut ei kelpaa mulle? Jaa-a, siihen mä en osaa kertoa vastausta.

Ainakin siihen uppoa hampaat mukavasti.

Muuten, mun emäntä sanoi, ettei se enää lähde sinne rismaan. Kun se oli kuulemma niin iso kauppa, että se ei  jaksanut kävellä siellä... Olisi kuulemma tarvinnut auton, vähintään jonkun kolf-kärryn. Se ois hyvä idea, niin mä voisin körötellä siinä mukana!

Pyjamapäivä

Tässä on kuulemma ollut kaikenlaisia päiviä. Nenäpäivä, isänpäivä ja kuulemma emännällä on tänään myös pyjamapäivä. Mitä lie tarkoittaa. Mutta ulkona on satanut ihan tosissaan eikä kukaan meistä, vähiten minä, oo halunnut ulos. Joten me on järjestelty kaappeja ym. Eikä ollut yhtään turha homma. Löydettiin mm. mun yks pallo. Tosin se otettiin multa heti pois, kun sisällä ei kuulemma heitellä palloa. Tylsää. Ja sitte mulla oli jotain tottelevaisuuskoulutusta. Niiku PAIKKA (hirmeen pitkään) ja sitte vasta TÄNNE-kommennosta sain lähteä liikkeelle. Kunhan nyt emännän mieliksi tottelin. Kun en saanut muuten kanapaloja. Ihme pihtailua.

Terävää soraa

Eilen illalla mä ohitin mun iltaruuan. Samoin aamulla aamuruuan. Sitte multa tuli oksu. Sitä ennen mä köllöttelin ihan rauhassa emännän vierellä sängyllä ja se ihmetteli, kun mun maha kurisi ja murisi. Se meinasi hakea kännykän ja äänittää sitä murinaa. Sitte mä aloin yökkäilemään ja emäntä sai nostettua mut viime tipassa paljaalle lattialle. 

Emännän oli pakko lähteä töihin, kun kuulemma sairaan koiran hoitoon ei saa mitään lomia. Mä en saanut edes eroahdistuspuruluuta. Pikku palan juustoa vain.

Mutta kun se tuli kotiin, mä olin oma iloinen itteni. Mä pompin ja juoksin, heilutin mun pyllyä niin vimmatusti kuin jaksoin, esittelin mun puruluuta ja juoksin ees taas. Ja koska tänään ei oo satanut mitään, ei vettä, räntää tai lunta, me lähdettiin vähän pidemmälle lenkuralle. Oikeastaan mä en oo käynyt kunnon lenkillä sitte lauantain, kun on ollut niin kaamean märät kelit.

Mutta. Pyöräteille oli levitetty semmoista terävää soraa, täkäläiset pyöräilijät kutsuvat sitä "tappajasoraksi". Ja se on kyllä terävää. Se pistelee mun tassuja ihan kamalasti. Isäntäkin tokaisi, että pakkoko sitä on heti levittää, jos on vähän liukkaampaa. Ja nyt kun ei oo liukasta, niin siinä pyörätiellä kyllä kärsii sekä pyörät että koirat. Nih.

Ootan isäntää kaupasta. Huom! Uusi takki päällä.

Emäntä tarkensi kyllä ihan johonkin muualle kuin muhun.

Syyslenkuralla

Tänne Pohjolaan ei tuu kunnon talvi sitten millään. Eilen satoi lunta, mutta nyt se on ihan litsläts sulanut. Ja kuten hyvin tiedätte, märkä ja sohjo ei vaan oo mua varten.

Tässä mun kodin lähellä on yksi hyvä puisto, jossa me lenkkeillään paljon. Tai oikeastaan mennäänpä me minhin päin tahansa, me mennään aina sen saman puiston läpi. Nimittäin Hupisaarten kaupunginpuiston. Me kyllä kutsutaan sitä Ainolanpuistoksi. Se valittiin vuonna 2005 Suomen kauneimmaksi kaupunginosaksi. Lauantaina oli vähän kohtalaisempi keli, joten eiku lenkille!

Tätä puistoa kutsutaan myös siltojen puistoksi. Niitä siellä riittää. Tässä mä matkaan teatterille, kun isäntäväki menee kuulemma katsomaan jotain näytelmää ja ne haki liput ennakkoon. Onkohan se samalainen kuin mun näytelmät? Ja hei, eikös mun kuuluis päästä kans mukaan? Miten niin en pääse?

Tässä mä oon samaisessa puistossa vähän aiemmin syksyllä ja nuuskuttelen Essi Korvan työtä. En nostanut jalkaa :) Tämä on kuulemma taidetta. Aina oppii uutta.

Kaamos

Jotenkin tuntuu, että tämä pimeys ei oo yhtään mua varten. Nukuttais koko ajan ihan kamalasti. Ja ulkona on märkää. Aamulenkilläkin mä pistän heti tarpeellisten asioiden jälkeen nelitassujarrutuksen päälle ja en liiku mihinkään. En mihinkään. Monesti on melkein panta lähtenyt päästä, kun mua kiskotaan ja komennetaan eteenpäin. Tai sitten mä kinkkaan kolmella jalalla. Yritän ainakin säästää yhtä tassua kastumasta. 

Ja aamuisin mä yritän varata itselleni hyvän köllöttelypaikan koko päiväksi, mutta siinä mä en oo vielä onnistunut. Tässä onkin kuva-arvoitus. Etsi kuvasta koira.

Siellä mä oon, vaikka ei näy yhtään. Mä oon laskenut sen varaan, että emäntä ei viitsi petata sänkyä ja se unohtasi mut tuonne köllimään. En oo vielä onnistunut.

Sitten yhtenä päivänä mä luin taas emännän kanssa lehtiä ja päätin verrytellä siinä samalla. Arvatkaas oliko emäntä tyytyvänen, kun mun peba oli noin yhden sentin päässä sen nenästä? Khih hih. Minusta tuo oli mukava temppu.