Viton eka geokätkö

Vito: No eihän siinä kauan mennyt, kun jouduin jo hommiin. Nimittäin keokätköilemään! Ja ei siis missä tahansa seurassa vaan emännän kaverin Koon kanssa ja Koolla on taas suhteita Kaahan. Ja Kaahan ei ole kuka tahansa kätköilijä vaan Suomen eniten kätköjä kerännyt henkilö, varmaan jo liki 60000 löytöä. (Ne, jotka ovat kätköilyyn perehtyneet, löytävät hänen nimimerkkinsä geokätköilysivustolta.)

Joten sain kyllä erinomaista opastusta kätköilyn saloihin. Kuva on epätarkka, koska näin kaupunkiolosuhteissa kätköily on usein miten hämärähommaa. Mutta emäntä halusi ikuistaa kännykällä tuon hetken. Ilma oli sen verran viileä, että meillä on Viton mukana tulleet takit mukana. Hyvin lämmittivät.

Hugo: Voi ei, mua uhataan kassileikkauksella. Mikä ihmeen kassileikkaus? Nimittäin oon aika kova poika merkkaileen. Eilen meillä siivottiin ja pistettiin puhtaat matot lattialle. Aina kun emäntä vie Viton ulos pissalle (noin 30 kertaa päivässä) mä saatan merkata vähän maton reunaa, jos siinä on Viton hajua... Emäntä ei tykkää, että puhtaalla matolla on jo kolme mun pissaläikkää...

Siksipä en viitsi poseerata. Vito on varsinainen linssilude. Aina muka niin terhakkaana...

Pari viikkoa takana

Vito: 

Mä oon nyt ollut täällä mun uudessa perheessä kaksi viikkoa ja hyvin on mennyt. Ainakin niinku omasta mielestä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Mä syön vielä kolme kertaa päivässä ja hyvällä ruokahalulla. Paitsi kerran emäntä unohti mun iltapäiväruoan... Ja mä oon tosi reipas ruokailija. Syön tosi nopeasti kaikki mitä tarjotaan ja jos Hugolla on samaan aikaan ruoka (ainakin aamulla on) niin me vielä vaihdetaan nopeasti lennosta kuppeja ja syödään toisen jämät.

Sitte mä oon tosi hyvä nukkumaan. Elvis kuulemma heräsi aina klo 6.00. Me Hugon kanssa vedellään sikeitä siihen asti kunnes meidät herätetään. Nukkuvaa koiraa ei saisi herättää, mutta aamulla emäntä herättää meidät hellästi rapsuttelemalla, koska muuten me ei ehdittäis tehdä meidän aamutoimia.

Kakkiainen tulee aina ulos, kaksi kertaa on tullut ihan vahingossa pöydänaluskakka. Pissajuttuja en viitsi kertoa, mutta matot on pesulassa...

Hugo:

Kyllä tuo Vito on ihan mukava kaveri. Me riehutaan aika paljon yhdessä. Mä ärsytän sitä hyppäämällä sohvalle ja se rääpäleenä ei pääse sinne, khih hih.

Mutta voi. Mulla on taas anaalirauhasen tukkeuma... Johtuukohan se sterssistä tai elämäntilanteen muutoksesta? Kun Elvis kuoli siitä kahden viikon kuluttua mulle tuli tuo vaiva. Nyt meni liki viisi kuukautta hyvin, mutta kun Vito tuli taloon siitä kahden viikon kuluttua se tuli taas. Mä oon antipioottikuurilla. Kauluria en saanut, koska en ylety nuolemaan mun bebaa ja Vito ei ymmärrä tuon vaivan päälle mitään. Se nuolee vaan mun korvia ja mä nuolen sen korvia.

Päikkärit menee jo vierekkäin.

Rankkaa olla isoveli

Hugo: Kyllä on rankkaa olla isoveli. Pitää opettaa tuolle kakaralle kaikki talon tavat. Ja myös se, että mitkä on mun lelkkuja ja mitkä on sun lelkkuja. Pääsääntöhän on se, että sä saat kyllä leikkiä mun lelkuilla, jos mä annan siihen luvan, mutta mä saan leikkiä sun lelkuilla ihan millioin vaan. Se on nääs isonveljen oikeus!  Viikonloppuna emäntä aikoo onneksi lähteä lelkkuostoksille ja se ostaa meille semmoisia kunnollisia vetokisa -lelkkuja.

Ihan kyllä ramasee... Ja mä muuten täytin 3 vee viime tiistaina. Sekin päivä meni tuossa Vito-häsellyksessä ihan huomaamatta.

Vito: Mä oon viihtynyt täällä Hugon kanssa tosi hyvin. Tänään mulla oli neuvola ja mulle pistettiin rokotus. Siellä kävi vaan semmoinen juttu, että kun ellin täti (eläinlääkäri) oli sen ruiskun kanssa valmiina, mä pyörähdin pöydällä ja emäntä otti tietenkin kiinni. Ellin tätikin otti kiinni. Ja sillä oli se piikki kädessä. Se piikki osui emännän sormeen, josta tuli heti verta. Meidän emäntä on tottunut piikkeihin, joten se ei ollut moksiskaan, mutta ellin täti kyllä hermostui. Ekaksi se kysyi emännältä, että pyörryttääkö? No ei pyörryttänyt, emäntä vain totesi, että sattuuhan sitä. Viimeksi ellin tädillä on neula osunut ihmisasiakkaan sormeen 20 vuotta sitten. Mutta ei todellakaan haitannut meidän emäntää. Saipahan sekin osansa piikityksestä 😊.

Syysauringon viimeiset säteet paistavat emännän työkkäriin, jossa on ihana sohva meille molemmille...

Ollaan me maattu jo vieri vieressäkin, mutta näin on vielä tavallisempaa. Ja tosiaan, kuvat on otettu, kun me nukutaan. Muulloin on vauhti päällä...

Vito

Hugo: Melko pian Elviksen kuoleman jälkeen mulle alettiin etsimään kaveria. Isäntäväki kävi katselemassa niitä staffejakin, mutta emäntä totesi niiden olevan aivan liian isoja ja energisiä meikäläisen seuraksi. Niinpä emäntä pisti viestiä Sirpalle (Elviksen veljen Elmon emänälle). Ja siitähän ei sitten kauan mennyt, kun meille luvattiin yhdestä pentueesta pentu. Mutta aina sanalla jos... (Ne pennut ei oo vielä syntyneet, odotellaan ainakin viikko).

(Leena Lähdesmäen akvarelli musta ja Elviksestä. Meidän kaikkien mielestä tosi hieno.)

Mutta eilen, lauantaina, tapahtui sitten ihme. Tuo samainen Sirpa huomasi ilmoituksen, missä 12 viikkoinen Vito etsii uutta kotia. Vito oli ollut jo perheessä, mutta sen ja perheessä jo olleen ranskanbulldogin kemiat eivät vaan olleet sopineet yhteen. Joten siitä emännän puhelinsoitosta meni vuorokausi ja Vito muutti meille. Musta tuli yhdessä vuorokaudessa pikkuveljestä isoveli!

Me on riehuttu, oltu koirapainia ja torkuttu. Eli ihan tavallista bostonin elämää. Riehuttu niin paljon, että emäntä ei kuulemma oo saanut meistä yhtään julkaisukelpoista kuvaa, paitsi tuon yhden.

Vito: Mä muutin siis Haapavedeltä Espooseen, takaisin  Haapavedelle ja sieltä tänne Ouluun. Oon sopeutunut tosi hyvin. Syönyt hyvin ja kakannut hyvin (ulos!). Nukkunut en oo vielä kovin hyvin, koska jokainen uusi ääni saa mut hereille. 

Emäntä: Ja sitten taas uusi banneri plokille.... Ja tästä se taas alkaa. Elämä kahden koiran kanssa. Ihanaa.