Joulu

Hugo: Se on taas joulun aikaa. Meidän emäntä ei oo mikään joulu-ihminen, mutta kyllähän se aina jotain jouluksi tekee. Niinku joulusiivous (viime vuonna oli jouluimurointi). Tänä vuonna oli pakko viedä kaikki matot pesulaan, koska... Vito... no on kait siinä osansa mullakin. Ja joulun jälkeen musta tulee konsulentti, niin on porukat päättäneet. Ne ei kuulemma jaksa jatkuvasti siivota meidän kus... eiku pissoja. Vitosta tulee konsulentti sitte kesällä. Joten siivouksen aikana meillä ei ollut mitään muuta pehmeää pyllyn alle ku vaivainen kylppärin matto.

Vito: Sitte emäntä keksi muka jotain kamalan hassua. Anna meidän kaikki kestää... Voiko tästä valittaa eläinsuojelulautakunnalle? Joutua nyt naurunalaiseksi ihan vastoin omaa tahtoaan.

Hugo ja Vito: Aatto tuli ja meillä oli kamalasti porukkaa. Mehän haukuttiin ja riehuttiin aluksi ihan mahottomasti. Onneksi porukan nuorin, Touko 6kk, ei pelännyt meitä yhtään. Me nuoltiin sen varpaat ja korvat.

Sitte painittiin ja vedettiin lahjaksi saatua possua ja sammakkoa. Ne on muuten harvinaisen kestävää laatua, ovat vielä ehjinä.

Meidän emännällä on tuommoinen tonttuperhe. Niillä me ei saada leikkiä.

Hyvää loppujoulua ja uutta vuotta meidän kaikille kamuille!

Virtuaalikätköilemässä

Hugo ja Vito: Vito pääsi tänään ensimmäistä kertaa kaupungille. Ja syynä oli tietenkin, mikäs muu kuin keokätköily 😊. Tänne Ouluun on ilmestynyt uusi kätkö, välillä jo poistunut kätkötyyppi, virtuaalikätkö. Niitä saa nyt taas tehdä, mutta maailmanlaajuisesti vain 4000. Joten Oulu on kyllä aika hyvin edustettuna.

Virtuaalikätkön tarkoitus on vain esitellä joku paikka tai asia. Täällä Oulussa aiheena olivat oululaisesta historiasta kertovat patsaat. Käynti siellä pitää todistaa valokuvin. Ja me oltiin emännän todisteita!

Ekaksi mentiin Toripolliisi-patsaalle. Toripollisilla on on ihka oikea esikuva muinoin torilla järjestystä valvoneesta polliisista. Patsas on Kaarlo Mikkosen tekemä ja se paljastettiin vuonna 1987. 

Meitä nyt ei paljoa näy ja emännän kaverista Koostakin vain hiukset. Oululaiset vastustaa kaikkea uutta ja muutosta entiseen. Tämä patsas aiotaan siirtää torin toiselle laidalle. Ja sehän ei oululaisille käy! Yksi peruste oli mm. että valokuvien ottaminen ilta-auringon vastavaloon on hankalaa. Hmm...

Sitte me siirryttiin Tiernapoika-patsaan luo. Tämä patsas on Sanna Koiviston tekemä vuonna 2014. Herodeksen miekka on jo kertaalleen mennyt poikki, kun joku humalapäissään sai sen katkaistua.

Herodeksen miekka kesti kuitenkin meidän vetovoiman. Ja kuulkaas, tämä patsas siirrettin tähän Isokadulle viime vuonna Kirkkokadun päästä. Osa oululaisista ei ole vieläkään toipunut patsaan siirrosta. Kamalaa...

Viimeisenä kohteena oli niin ikään Sanna Koiviston teos Ajan kulku vuodelta 2005. Siinä on monta pienoisveistosta alkaen Ruotsin kuningas Kaale IX:sta, joka perusti Oulun kaupungin. Patsaan hahmot kuvaavat eri hahmojen kautta Oulun kehitystä. Me ollaan kiinni kännykkäpisnesmiehessä.

Muurin päässä istuu pieni Martti-poika, joka on melko usein puettu ihmisten toimesta. Nyt Martilla ei näyttänyt olevan edes pipoa päässä. Mutta olihan mukava kaupunkikierros. Vitokin osasi käyttäytyä ihan hyvin. Rapsujakin saatiin vastaantulijoilta.

Sitte mentiin vielä yhdelle kätkölle, metsänreunaan.

Vito: Mä oon kasvanut hirmuisesti, ihan kohta oon Hugon kokoinen 😊.

Talvimuotia

Talvi tulee, ei voi mitään. Meillä on onneksi luotto-ompelija, Sirpa (Elviksen veljen Elmon emäntä), jonka asuja tässäkin plokissa on on ollut esillä. Mutta meidän emäntä kutoo (jossakin murteessa käytetään sanontaa neuloo. Mutta pohojanmalla kudotaan!)  silloin tällöin, kun viitsii...

Hugo: Mulla on siis tietenkin alunperin Elvikselle kudottu neule päällä. Ja malli on ihan emännän omasta päästä. Kaulus on vähän kurtussa, mutta siinäkin on kaksi raitaa.

Vito: Ja mullakin on Elvikselle kudottu neule päällä. Mutta emäntä pesi sen ja se vähän kitsahti. Oikeastaan se on ihan sopiva mulle nyt. Lanka on Seitsemän veljestä ja malli löytyi kuuklaamalla "koiran neule". 

Hugo ja Vito: Muutoin me ollaan oltu ihan tavallista kotikoiran elämää. Emäntä otti meidät yhdelle keokätköreissulle mukaan, mutta Vito ei totellut yhtään. Emännän piti juosta Vito kiinni yhdellä metsäautotiellä. Joten odotellaan, että tuolla kakaralla tulee vähän enemmän järkeä päähän...

Aamuisin meidän isäntä lukee pädiltä uutiset...

Me luetaan ne kans sen kanssa sängyllä. Elvis ei tullut koskaan poskea vasten, mutta me molemmat yritetään mahtua siihen.

Elikkäs tässä ollaan, veljekset. Hyvin tullaan toimeen!

Poikapainia

Me tullaan toimeen ihan hyvin. Ja joka iltainen homma on paini-ottelu. Vito on muuten aika hyvä siinä.

Hugo: Heti oon alakynnessä...

Vähän sitä yritän kurmuuttaa...

Mutta se on vaan niin ketterä...

No oukei oukei. Oot mua taitavampi painija, mutta mä oon talon isäntä! Aletaanpa nukkumaan.

Viton eka geokätkö

Vito: No eihän siinä kauan mennyt, kun jouduin jo hommiin. Nimittäin keokätköilemään! Ja ei siis missä tahansa seurassa vaan emännän kaverin Koon kanssa ja Koolla on taas suhteita Kaahan. Ja Kaahan ei ole kuka tahansa kätköilijä vaan Suomen eniten kätköjä kerännyt henkilö, varmaan jo liki 60000 löytöä. (Ne, jotka ovat kätköilyyn perehtyneet, löytävät hänen nimimerkkinsä geokätköilysivustolta.)

Joten sain kyllä erinomaista opastusta kätköilyn saloihin. Kuva on epätarkka, koska näin kaupunkiolosuhteissa kätköily on usein miten hämärähommaa. Mutta emäntä halusi ikuistaa kännykällä tuon hetken. Ilma oli sen verran viileä, että meillä on Viton mukana tulleet takit mukana. Hyvin lämmittivät.

Hugo: Voi ei, mua uhataan kassileikkauksella. Mikä ihmeen kassileikkaus? Nimittäin oon aika kova poika merkkaileen. Eilen meillä siivottiin ja pistettiin puhtaat matot lattialle. Aina kun emäntä vie Viton ulos pissalle (noin 30 kertaa päivässä) mä saatan merkata vähän maton reunaa, jos siinä on Viton hajua... Emäntä ei tykkää, että puhtaalla matolla on jo kolme mun pissaläikkää...

Siksipä en viitsi poseerata. Vito on varsinainen linssilude. Aina muka niin terhakkaana...

Pari viikkoa takana

Vito: 

Mä oon nyt ollut täällä mun uudessa perheessä kaksi viikkoa ja hyvin on mennyt. Ainakin niinku omasta mielestä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Mä syön vielä kolme kertaa päivässä ja hyvällä ruokahalulla. Paitsi kerran emäntä unohti mun iltapäiväruoan... Ja mä oon tosi reipas ruokailija. Syön tosi nopeasti kaikki mitä tarjotaan ja jos Hugolla on samaan aikaan ruoka (ainakin aamulla on) niin me vielä vaihdetaan nopeasti lennosta kuppeja ja syödään toisen jämät.

Sitte mä oon tosi hyvä nukkumaan. Elvis kuulemma heräsi aina klo 6.00. Me Hugon kanssa vedellään sikeitä siihen asti kunnes meidät herätetään. Nukkuvaa koiraa ei saisi herättää, mutta aamulla emäntä herättää meidät hellästi rapsuttelemalla, koska muuten me ei ehdittäis tehdä meidän aamutoimia.

Kakkiainen tulee aina ulos, kaksi kertaa on tullut ihan vahingossa pöydänaluskakka. Pissajuttuja en viitsi kertoa, mutta matot on pesulassa...

Hugo:

Kyllä tuo Vito on ihan mukava kaveri. Me riehutaan aika paljon yhdessä. Mä ärsytän sitä hyppäämällä sohvalle ja se rääpäleenä ei pääse sinne, khih hih.

Mutta voi. Mulla on taas anaalirauhasen tukkeuma... Johtuukohan se sterssistä tai elämäntilanteen muutoksesta? Kun Elvis kuoli siitä kahden viikon kuluttua mulle tuli tuo vaiva. Nyt meni liki viisi kuukautta hyvin, mutta kun Vito tuli taloon siitä kahden viikon kuluttua se tuli taas. Mä oon antipioottikuurilla. Kauluria en saanut, koska en ylety nuolemaan mun bebaa ja Vito ei ymmärrä tuon vaivan päälle mitään. Se nuolee vaan mun korvia ja mä nuolen sen korvia.

Päikkärit menee jo vierekkäin.

Rankkaa olla isoveli

Hugo: Kyllä on rankkaa olla isoveli. Pitää opettaa tuolle kakaralle kaikki talon tavat. Ja myös se, että mitkä on mun lelkkuja ja mitkä on sun lelkkuja. Pääsääntöhän on se, että sä saat kyllä leikkiä mun lelkuilla, jos mä annan siihen luvan, mutta mä saan leikkiä sun lelkuilla ihan millioin vaan. Se on nääs isonveljen oikeus!  Viikonloppuna emäntä aikoo onneksi lähteä lelkkuostoksille ja se ostaa meille semmoisia kunnollisia vetokisa -lelkkuja.

Ihan kyllä ramasee... Ja mä muuten täytin 3 vee viime tiistaina. Sekin päivä meni tuossa Vito-häsellyksessä ihan huomaamatta.

Vito: Mä oon viihtynyt täällä Hugon kanssa tosi hyvin. Tänään mulla oli neuvola ja mulle pistettiin rokotus. Siellä kävi vaan semmoinen juttu, että kun ellin täti (eläinlääkäri) oli sen ruiskun kanssa valmiina, mä pyörähdin pöydällä ja emäntä otti tietenkin kiinni. Ellin tätikin otti kiinni. Ja sillä oli se piikki kädessä. Se piikki osui emännän sormeen, josta tuli heti verta. Meidän emäntä on tottunut piikkeihin, joten se ei ollut moksiskaan, mutta ellin täti kyllä hermostui. Ekaksi se kysyi emännältä, että pyörryttääkö? No ei pyörryttänyt, emäntä vain totesi, että sattuuhan sitä. Viimeksi ellin tädillä on neula osunut ihmisasiakkaan sormeen 20 vuotta sitten. Mutta ei todellakaan haitannut meidän emäntää. Saipahan sekin osansa piikityksestä 😊.

Syysauringon viimeiset säteet paistavat emännän työkkäriin, jossa on ihana sohva meille molemmille...

Ollaan me maattu jo vieri vieressäkin, mutta näin on vielä tavallisempaa. Ja tosiaan, kuvat on otettu, kun me nukutaan. Muulloin on vauhti päällä...

Vito

Hugo: Melko pian Elviksen kuoleman jälkeen mulle alettiin etsimään kaveria. Isäntäväki kävi katselemassa niitä staffejakin, mutta emäntä totesi niiden olevan aivan liian isoja ja energisiä meikäläisen seuraksi. Niinpä emäntä pisti viestiä Sirpalle (Elviksen veljen Elmon emänälle). Ja siitähän ei sitten kauan mennyt, kun meille luvattiin yhdestä pentueesta pentu. Mutta aina sanalla jos... (Ne pennut ei oo vielä syntyneet, odotellaan ainakin viikko).

(Leena Lähdesmäen akvarelli musta ja Elviksestä. Meidän kaikkien mielestä tosi hieno.)

Mutta eilen, lauantaina, tapahtui sitten ihme. Tuo samainen Sirpa huomasi ilmoituksen, missä 12 viikkoinen Vito etsii uutta kotia. Vito oli ollut jo perheessä, mutta sen ja perheessä jo olleen ranskanbulldogin kemiat eivät vaan olleet sopineet yhteen. Joten siitä emännän puhelinsoitosta meni vuorokausi ja Vito muutti meille. Musta tuli yhdessä vuorokaudessa pikkuveljestä isoveli!

Me on riehuttu, oltu koirapainia ja torkuttu. Eli ihan tavallista bostonin elämää. Riehuttu niin paljon, että emäntä ei kuulemma oo saanut meistä yhtään julkaisukelpoista kuvaa, paitsi tuon yhden.

Vito: Mä muutin siis Haapavedeltä Espooseen, takaisin  Haapavedelle ja sieltä tänne Ouluun. Oon sopeutunut tosi hyvin. Syönyt hyvin ja kakannut hyvin (ulos!). Nukkunut en oo vielä kovin hyvin, koska jokainen uusi ääni saa mut hereille. 

Emäntä: Ja sitten taas uusi banneri plokille.... Ja tästä se taas alkaa. Elämä kahden koiran kanssa. Ihanaa.

Hei taas!

Hei taas kamut! Vieläkö ootte linjoilla ja ette oo unohtaneet mua? Mä oon kyllä käynyt katselemassa teidän kuulumisia, muuta emäntä on ollut aivan liian laiska kommentoimaan mitään. 

Minne se kesä meni? No, ensin me haudattiin Elvis. Mökille kuusen katveeseen. Emäntä kaipaa Elvistä ja niin kait minäkin. Semmoinen riehumis-kaveri oli kyllä mukava.

Sitten yhtenä päivänä emäntä oli päättänyt, että nyt se sisustaa. Ja tuli kaupasta uuden tyynyn ja pedin kanssa kotiin. Minä kysyn vaan, että mitä vikaa tuossa Elviksen vanhassa pedissä oli? Mukavan möyheä ja mukavat hajut.

Vähän oon testaillut jo noita uusia petejä, mutta pitkään en oo niissä nukkunut.

Sitten mä oon käynyt mustikassa, kanttarellissa ja suolla (tietenkin geokätköilemässä).

Ja mä sain muuten melko nopeaa kiinni siitä pallon heiton jujusta. Emäntähän kertoi, että mä en osannut tuoda sitä palloa takaisin heittäjälle, kun Elvis sen aina toi. Nyt osaan sen suveriinisti.

Sitte mökillä mä ihmettelin tuommoista närhenpoikasta. Emäntä sano, että se on joku paskanärhi, mitä lie tarkoittaa. Mutta se tuli joka aamu meille, Pertille ja Railille (emännän toiselle serkulle). Me annettiin sille ruuaksi mun nappuloita. Nyt sitä ei oo enää näkynyt. Se on vissiin muuttanu kokonaan Pertille, kun se on semmoinen eläinystävä ja varmaan ruokkii sitä koko talven.

Me muuten käytiin Oulun koiranäyttelyssä. Katseltiin tietenkin bossut. Yksi frouva kysyi emännältä, että tuleeko tuo tuo kehään (tarkoitti mua). Emäntä sanoi, että ei tule. Johon frouva "huh, huh, kun oot nimittäin niin komea". No, oonhan mä komea, mutta kuulemma mun pylly pyörii ku häkkärä. Mutta ei se mua haittaa. Ne oli siellä kattelemassa staffeja. Mutta emäntä totesi, että aivan liian raju rotu mun kaveriksi. Toivottavasti joskus saan uuden kaverin...

Jälkeen Elviksen

Emäntä: Elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan. Elvis on mennyt, pystyn jo kertomaan asiasta itkemättä ja hyväksymään sen. Nyt sitten pitäisi värkätä uusi banneri, uusi nimi blokille, pistää vanha arkistoon ja päivittää koko homma. Kunhan tässä kesäloma alkaa...

Hugo on ollut kyllä ihmeissään. Istuu oven edessä ja odottaa Elvistä tulevaksi. Hugo on myös nukkunut paljon. Koiran masennusta? Ja nyt näkee, miten paljon Hugo seurasi Elvistä ja miten toimi Elviksen ollessa suunnan näyttäjä. Esim. pallon heitto. Elvis toi aina pallon takaisin heittäjän jalkojen juureen. Hugo ei "älyä" tuoda palloa tarpeeksi lähelle. Nyt tajuan, että Elvishän sen pallon aina loppupeleissä toi heitettäväksi. Riippumatta siitä, kumpi pallon sai. (Elvis ryösti sen usein miten Hugolta). Viikonloppuna mökillä yritettiin kovasti opettaa Hugolle pallon tuontia. Aina se jäi pikkuisen vajaaksi. Mutta kyllä se siitä...

Mieheni sanoi, että Hugolle pitää ottaa kaveri. Saas nähdä. Itselläni ei ole vielä yhtään koirakuumetta. Pentukuumetta. Rescuekoirakuumetta. 

Hugo: Viikonloppuna oltiin mökillä. Myös yksi yö emännän kanssa ihan kahdestaan. Viikolla mä herätän isännän siinä klo 6.00, mutta mökillä annoin emännän nukkua niin pitkään kuin se halusi.

Mökillä oli sammakkoja. Niitäpä sitten metsästin, enkä pelännyt yhtään vettä.

Ai mä vai... Sitten kuivateltiin auringossa. Huomaa emännän tyylikäs mökkikostyymi. Riemunkirjavat kolleket ja villasukat...

Nyt mä saan pitää emännän ihan kokonaan itelläni. Mä pidän sen mahasta kiinni, ettei se putoa.

P.S. Mulle on tullut vakava kilpailija. Emäntä on saanut jonkun lapsenlapsen... Se huokailee vaan kännykän ääressä ja ihailee jonkun pojankossin kuvia. Ja lässyttää mulle, että mun pitää sitten olla kiltti koira, kun mä nään sen kossin ekaa kertaa. Totta kai mä oon kiltti! Mä osaan mm. nuolla kaikkien pienten ihmisten nenät tosi hyvin!

Elvis

Kuinka nopeasti kaikki voikaan muuttua. Niin nopeasti lähti Elvis luotamme.

Elvis alkoi oireilla perjantaina. Kävely muuttui hieman sipsuttelevaksi. Aina nopeissa liikkeissä Elvis hieman vingahteli. Kävelyä seuratessani päättelin kivun olevan jommassa kummassa vasemmanpuoleisessa tassussa. Päädyin vasempaan etutassuun. Samaan aikaan tasapaino muuttui pikkuhiljaa huonommaksi. Mm. sängyltä alas hyppääminen oli täysin holtitonta. Suoraan kävely sujui ongelmitta. Kävimme vielä maanantaina metsässä geokätköily lenkillä. Elvis oli aivan oma itsensä, nuuskutteli uteliaana ympäristöään. Ajattelin, että aikaisempi tassun varominen johtui lihasvenähdyksestä tms. 

Maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 3.00 mieheni heräsi, kun Elvis istui paikoillaan kaula pitkällä. Elvis istui samassa asennossa aamuun saakka.

Tästä kuvasta näkyy hyvin tuo Elviksen asento. Tilasin ajan eläinlääkärille. Sain ajan röngteniin torstaille ja kipulääkettä Elvikselle. Ilmeisesti kipulääkkeen ansiosta olo taas koheni ja minä peruin tuon röngtenin.

Kunnes perjantaina, en kyllä edes muista millainen tilanne oli, mutta halusin pikaisesti ajan eläinlääkärille ja sainkin sen heti kahdeksaksi. Ainakin Elvis kaatuili selälleen aamulenkillä tarpeita tehdessään. Ja monta kertaa.

Eläinlääkärissä otettiin röngtenkuvat ja verikokeet. Röngtenkuvista paljastui niskassa oleva mutka, kyfoosi, ja kaularangan nivelrikko. Kipulääkkeen annostusta nostettiin ja  nivelrikkoon saatiin lääkkeet. Eläinlääkäri aikoi konsultoida toista lääkäriä, miten Elviksen jatkohoidon suhteen edettäisiin. Viikonloppu mökillä meni ihan mukavasti, mutta Elvis ei enää pystynyt olemaan pää alaspäin, kuten syödessä. Tasapaino ei pitänyt. Joten ruokakupit nostettiin ylemmäksi. Muutoin eteenpäin kulku sujui melko normaalisti.

Maanataina lähdin kahden päivän työmatkalle. Elvis käveli lähes normaalisti autoon saattamaan minua lentoasemalle. Päivällä mieheni kävi kaupassa ja otti Elviksen ja Hugon mukaan autoon. Tuolta reissulta Elvis ei enää kävellyt itse autosta sisälle. Elvis oli nukkunut lähes koko illan. Juominen ei enää onnistunut, suu ei totellut. Mieheni oli antanut lääkeruiskulla vettä suuhun. Aamulla Elvis oli ollut lähes tajuton. Mieheni sai yhteyden kaupungin eläinlääkäriin klo seitsemän. Ja jo kahdeksalta Elvis oli ikiunessa.

Eläinlääkäri soitti minulle maanataina Elviksen jatkohoitosuunnitelmista. No, minä oli työmatkalla, enkä tiennyt, miten paha tilanne oli kotona. Kerroin kyllä uusista oireista eläinlääkärille. Jo tuolloin hän epäili aivokasvainta, johon myös itse olin oireiden ilmettyä päätynyt. Kyfoosi ja nivelrikko eivät vie ketään noin nopeasti. Kyfoosi on korjattavissa ja nivelrikon kanssa voi elää (joskaan ei kovin rapoisasti). Aivokasvain on valitettavasti melko yleinen sairaus bostoneilla.

Joten viikossa kaikki oli ohi, Elviksen elämä. Olen itkenyt tätä asiaa niin paljon, että alaluomeni ovat palaneet kyynelten voimasta punaiselle karrelle. Elvis vietiin viimeiselle matkalle tuossa samassa valkoisessa viltissä, joka on ensimmäisessä  kuvassa ja jonka hän sai mukaansa pentukodista. Hugo on ihmeissään uudesta tilanteesta.

Blogi tulee jatkumaan Hugon blogina, kunhan suruaika on ohi.