lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu!


Hyvää ja lokoisaa Uutta Vuotta 2017 kaikille meidän plokikamuille! Älkää hermostuko paukuttelusta. 

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!

Meillä on ollut sen verran vähämuistinen emäntä, että se ei ole muistanut moikata MEIDÄN plokikamuja ollenkaan. Mutta eihän joulupäivänä ole liian myöhäistä, eihän? Tai siis joulupäivän iltana?


maanantai 12. joulukuuta 2016

Veljespaini

Hugo: Me otetaan aina iltaisin Elviksen kanssa matsi, veljespaini. Alkutilanne: Mä ärsytän ja haastan Elvistä painiin.


Lopputilanne: mä oon selätetty, aina.


Elvis:  Siis luuleeko tuo kakara voittavansa minut? Paini on tekniikkalaji ja mä tiedän keinot, miten vastustaja selätetään. Ei kertaakaan, ei kertaakaan Hugo ole voittanut mua painimatsissa. Ja silti se vain jaksaa joka ilta yrittää.


Just joo. Kannattiko taas yrittää? Voittaja poistuu areenalta. Mene sä sinne isännän kainaloon, mä menen emännän.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Silmävaiva ja pyllyvaiva

Elvis: Tässä yhtenä päivänä mä sain tiedon, että yks Pipsa tarvitsisi kiireisesti toimeliasta ja komeaa urosta vierailulle. Just semmoista kuin mä oon, kröhöm 😉. Niinpä emäntä tilasi kiireen vilkkaa ajan eläinlääkärille silmä- ja polvitarkastaukseen. Polvet ja muut nivelet olivat ihan priima kunnossa. Mutta voi! Vasemmasta silmästä löydettiin alkava kaihi. Oonko mä tulossa vanhaksi? Siellä oli sellainen sinivalossa näkyvä viiru, jonka emäntäkin hokasi. Eli mun kohdalla ei sitten enää vierailla tyttökoirien luona "niissä merkeissä", kyllä te pojat ainakin ymmärrätte. Huoh. Ja vuoden päästä uudelleen silmälääkärille ja tarkastetaan, onko se kaihi levinnyt miten nopeaa. Ainakin vielä nyt mun näkökyky on mitä erinomaisin. 

Me ei tiedetä, löysikö Pipsa tähän hätään ketään poikakaveria. Pipsan kasvattaja kysyi jopa Hugoa vierailulle. Hah hah hah 😂. Tuo lättänokka pyllynpyörittäjäkö ois ottanut mun paikan? Ei tule kuuloonkaan. (No, Hugo ei ole käynyt näytelmissä, joten siitä ei ole virallista arviointia)

Ja kaiken lisäksi tämän eläinlääkärioperaation takia emäntä myöhästyi töistä. Onneksi kukaan ei ollut huomannut...


Hugo: Ja mulla ilmestyi yks aamu pyllynreiän viereen semmoinen kamala patti. Ihan yht´äkkiä. Emäntä kyllä teki tiaknoosin nopeaan: anaalirauhasen tukkeuma. Onneksi isännällä oli myöhempi töihin meno ja saatiin heti aika päivystykseen. Siellä mut rauhoitettiin (lue nukutettiin) ja mun pyllyä ronklattiin ilmeisen paljon. Se anaalirauhanen oli fistelöitynyt (mitä lie tarkoittaa...). Mä sain kaulurin, antipiootteja ja kipulääkettä. Onneksi kauluria ei tarvinnut pitää kauan. Ja isäntä otti loppupäivän vapaaksi, kun ei mua voinut jättää kahden Elviksen kanssa, olin mä sen verran pöhnässä vielä. Toivottavasti tuo vaiva ei uusiudu, oli se  aika kipeä kokemus.


Elvis ja Hugo: Muutoin me ollaan eletty normaalia pimeän ajan elämää. Vauvaportti on rauhoittanut tilanteen olohuoneen kohdalta. Emmännästä tuntuu, että me ollaan paljon rauhallisempia, kun meidän päivätila on rajattu pienemmäksi. Enää ei ole tapahtunut tätäkään, eli kolmannen kerran purtu antennijohto...


perjantai 28. lokakuuta 2016

Vauvaportti!!!

Hugo (ja Elvis, karkasi kuvasta): Siis mä oon kertakaikkiaan pöyristynyt. Meille hankittiin vauvaportti! Ja ei meillä edes ole vauvaa. Mutta isäntäväki on kuulemma lopen kyllästynyt siihen, että me ollaan tuhottu ja kust... jo kaksi sohvaa. Kun uudet sohvat saapuvat, meillä ei ole yksikseen mitään asiaa olohuoneeseen... Eteisaula ja keittö kuulemma riittävät ihan hyvin... (Ja vauvaportti oli puolet halvempi kuin koiraportti alan liikkeestä)


Ja sitten me käytiin taas keokätkölenkillä. Me kuljettiin semmoinen liki yhdeksän kilometrin lenkki. Aikaa kului neljä ja puoli tuntia ja emäntä löysi se kaverin Koon kanssa 40 kätköä. Yhden kätkön luona (keskellä ei mitään) ne löysi kaksi oluttölkkiä. Yhden tyhjän ja yhden täyden. Tottakait ne siivosi ne tölkit. Koo otti mukaansa tyhjän, kun se ei juo alkomashoolia ja emäntä otti mukaansa sen täyden. Elvis tarkistaa, että tölkki on kunnossa.



Eli me oltiin semmoisella kätkötraililla kuin Tervatraili. Oulusta Muhokselle. Kyllä siinä riittää kävelemistä moneksi kerraksi.


Hugo ja käävät.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Suolla

Viime viikolla me käytiin suolla. Piiiitkä lenkki niiden keokätköjen perässä. Olihan reissu. Ensiksikin emännän kätköilykaveri Koo päsäytti autolla kiveen. Se kivi oli lätäkön pinnan alla piilossa. Huoh. Emäntä osallistuu korjauskustannuksiin, olihan se yhteinen reissu. Öljypohjassa reikä. Emäntä ei kyllä tiedä yhtään, mikä se sellainen pohja on, mutta reikä siellä kuulemma on.

Ja kun päivä oli jo aika viileä, meille pistettiin takit päälle. Suolla on tietenkin pitkospuita ja Hugo muka otti hienon loikan pitkospuulta toiselle. Ei osunut, vaan mäjähti kosteaan suohon. Puku kastui.

Mutta muuten oli mukavaa. Suokin voi olla kaunis.



Hyvät kepakot on aina taistelun arvoisia, vaikka suolla.


Muinaisranta eli pirunpelto.


Nuotiopaikalta voi löytyä makkaranjämiä. Kannatta tutkia tarkkaan.


Takaisin jämäkällä maaperällä. Milloinkahan päästään taas kätköilemään? Ehkä ensi viikolla.

Hyvää alkanutta viikkoa teille kamut!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Tässä ajassa

Kun tämä maailma on niin some-keskeinen, niin mekin liityttiin siihen Instagramiin ihan omilla nimillä. Nyt meidän elämää voi seurata myös sieltä @Bostonterriers_Elvis_and_Hugo. Mutta ei me silti plokkaamista lopeteta. Emännällä on vaan ollut kiireitä ja pinna kireällä sen mummun tilanteen takia (siis emännän äidin, meille se on mummu). Emäntä huokailee raskaasti päivät pitkät ja yrittää käydä töissä...


Tämmöinen kuva napattiin niinku esittelykuvaksi. Oishan se voinut parempikin olla, mutta emäntä heilutteli toisessa kädessä kalkkunaleikettä ja toisella piti kännykkää suht paikallaan...

Kyllä meidän elämään silti iloakin mahtuu. Pitkiä lenkuroita mukavassa syyssäässä. Tuossa kuvassa mennään kiltisti emännän perässä Pilpakankaan luontopolulla. Saatte arvata kerran, miksi me ollaan sinne menty. (Vast. ässärep nejöktäkoeg...)



maanantai 19. syyskuuta 2016

"Oli synkkä ja myrskyinen yö..."

Paitsi että ei se yö ollut yhtään synkkä ja myrskyinen, vaan täysikuinen ja usvainen. Joten silloin mökillä tarvitaan valpasta vahtikoiraa. Ja sellainen olen minä, Elvis. Yön aikan kuulin vaikka mitä ääniä ja ulos piti päästä kolme kertaa. Ennen en rauhoittunut. Siellä oli ihan varmasti joku. (Emäntä: ihan hyvin on voinut ollakin, keskellä erämaata.)


Emäntä otti tämän kuvan neljätä aamuyöstä, kun me haluttiin ulos. Tämän jälkeen ei ovi enää meille auennut kuin normaalisti kuudelta.

Tuon mökkireisun jälkeen me nukuttiin tosi makeasti kaupungissa. Kaupungin äänet: autot, junat, yöreissulta palaavat ihmiset... Ne on meille tuttuja ääniä.

Sitten me on keokätkeilty. Tosi reippaasti.


Ketä lie tuo kyltti tarkoittaa? Ei ainakaan meitä.

Vallattu emännän syli mökillä... Ihan hyvin mahtuu kaksi bossukkaa.


Elvis söi loput tillit emännän kasvatuslaatikoista. (No, niissä ei tänä kesänä menestynyt oikeastaan mikään)


Sitten me vahdittiin...



Ja keokätköllä oli ruuhkaa. Tosin hirvi ehti ennen meitä. Ja mehän olisi haukuttu se lipettiin, jos se olisi uskaltunut hengailla siinä lähistöllä.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mekkalaa Tyrnävällä

Me käytiin taas Tyrnävällä, meidän toisen mummun luona. Parasta siellä on iso piha, jossa me saadaan juosta vapaina. Tänään siellä oli vaan hirveä mekkala, kun lähipellolle oli kokoontunut ainakin miljoona kurkea lähtövalmiina kohti Algeriaa ja Marokkoa, missä ne talvehtii. Meidän emäntä päätti oikaista ja hiipiä sinne pellon reunalle kuvaamaan niitä kurkia. No, välissä oli kaamea lillinki oja. Ei onnistunut. Me saatiin kurakylpy ja sen jälkeen kastelukannusuihkut. Sitten me kuultiin kolme kertaa semmoinen lehmän ammuntaa muistuttava iso törähdys. Mutta kun siinä ei ole lähitienoilla kenellakään lehmiä, niin sen täytyi olla hirvisonni. Meidän emäntää alkoi pelottamaan, että jos se vaikka se hirvi hyökkii siihen mummun pihamaalle...

Ei hyökkinyt. Mutta me palloteltiin.


Takana on vanha kalkkunoiden koti. Ja Leena-tätsän kasvimaa.


Hugo vauhdissa.



Lehmätauko. Elvis vasemalla, Hugo oikealla.


Elvis: Meidän emäntä huomasi tässä eräänä päivänä mun korvalehdessä tuommoisen karvattoman alueen. Siinä on täytynyt käydä niin, että Hugon hammas on osunut siihen. Muuta en kerro.

torstai 18. elokuuta 2016

Talvi voi tulla!

... Mutta toivottavasti ei vielä piiiitkään aikaan. Mehän ollaan kerrottu, että Elviksen veljen Elmon emäntä Sirpa on tosi taitava ompelija. Niinpä me käytiin taas ostamassa meille oikein mittatilauspuvut. Tai ei ne puvut ihan meitä varten ole tehty vaan Elmolle ja Oivalle. Mutta niillä on niin paljon vaatteita, että vähempikäyttöisiä pitää myydä alta pois. Ja hyvä kun me kaikki ollaan melkoisen saman kokoisia niin meille käy niidenkin vaatteet.



Elvis vasemmalla ja Hugo oikealla. Näissä puvuissa on joka tassulle hiha ja korvien suojaksi huppu. Pää vedetään aukosta sisään ja vetoketju on selässä. Tosi kätevää. Elvis osaa olla mukana pukemisessa, mutta Hugon pitää venkuloida. Ja me sovitaan oikein hyvin meidän sisustukseen.


Hupun reunan printti.

Sitte yks päivä me nähtiin puistossa meille uusi tuttavuus, Urho. Urho on samasta kennelistä kuin Elvis, mutta muutaman vuoden nuorempi. Urho oli paljon isompi kuin me, oikea komistus. Hyvää yhteiskuvaa meistä ei tietenkään saanut... Ja Urho on asunut koko kesän tuossa ihan lähinurkilla ja nyt me vasta tavattiin!


Elvis, Urho ja Hugo. Me tullaan kumpikin toimeen paljon paremmin poikien kuin tyttöjen kanssa... Meillä on sitä äijäenergiaa liikaa tyttöjen kanssa...

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Taas reissussa


Me päästiin taas reissuun! Meidän emäntä sanoi, että se on ollut niin ressaantunut koko kesän, että vielä ennen töiden alkamista sen PITÄÄ päästä jonnekin, missä seinät ei ahdista ja ilma on raikasta. (Syy tähän on se, että meidän mummu on kamalan sairas ja emäntä on käynyt sen luona koko kesän joskus monta kerta viikossa.) No, meillehän se sopii. Nyt tuli semmoinen hyvä väli mummun sairaalajaksojen välissä, että me pyrähdettiin Saariselälle. 

Saariselällä me yövyttiin Holiday Club Saariselässä. Ei tullut tuliaispussia ja muutenkin emäntä sanoi, että aika kämänen hotelli. Ei uskois, että se on neljän tähden hotelli. Siispä Elvis päätti merkata hotellihuoneen ovenpielen, khih hih. 



Matkalla me poimittiin tietenkin monta keokätköä. Uusia kuntia tuli emännälle Kemijärvi, Pelkosenniemi, Sodankylä, Inari ja paluumatkalla Ranua. Kuvassa me ootellaan Kemijärven asemalla, kun emäntä etsii sitä kätköä.


Tää on joku rokkari...

Saariselällä me sitten patikoitiin koko rahan edestä. Me käveltiin mm. semmoista Aurora-polkua, jonka varrelle oli patikoijille rakennettu tosi hyvä levähdyspaikka, Aurora-päivätupa. Mehän tutkittiin paikat ja kirjoitettiin nimet vieraskirjaan.




Sitte me tietenkin käveltiin niiden keokätköjen perässä. Me olitiin aina illalla ihan puuh... Kiilopäälle me ei kiivetty, kun se oli pilvien peitossa. Me käväistiin siellä autolla. Se on ainoa Suomen tuntureista, jonka huipulle johtaa yleinen autotie. Me oltiin siis sananmukaisesti pilvessä. Näkyvyys oli melkein nolla, joten ei valokuvia. 

Sitten me törmätiin tämmöiseenkin "nähtävyyteen". P.S. keokätkö on vasemman jalan kantapään alla kolossa...


Mutta olihan mukava reissu taas. Me saatiin paljon rapsuja ja ihailijoita. Mm. yksi japanialainen turistiporukka otti meistä ainakin sata valokuvaa... Eikö ne oo ennen nähnyt koiria? Niin no, ei varmasti yhtä komeita kuin me :)


Petteri Punakuono (emännän autosta ottama "turistikuva").

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Nyt loppui räkytys...

Siis mehän ei räkytetä, vaan tervehditään iloisella haukkumisella, kun isäntäväki tulee kotiin. Yleensä me aloitetaan iloinen tervehdys jo, kun ne on alaovella. Samoin me ilmoitetaan selvästi ja kuuluvasti toiselle sisälläolijoista, kun jompi kumpi isäntäväestä saapuu sisälle vaikka roskapussin tyhjennysreissulta. Sitten kun meille tulee vieraita, niin siiten me vasta näytetäänkin, kuinka kovia vahtikoiria me ollaan ja kuinka iso ääni meistä lähtee. Eikös nämä kaikki ole normaalia koiran käyttäytymistä? Emäntä sanoo että joooo... Mutta kun me asutaan kerrostalossa...

Nyt se sitten hommasi meille kaupasta tämmöiset kaiuttimet.


Huomenna testataan, toimiiko. Ne reagoi kuulemma koiran haukkuun ja niistä tulee jotain ultraääntä. Ja sitten sitä ultraääntä voi käyttää myös koulutukseen, jos haluaa vaikka kitkeä koiralta jonkun pahan tavan pois. Mutta meillähän ei ole huonoja tapoja...


Elvis: Minä en hauku liikaa...


Hugo: Enkä minäkään hauku liikaa, ulkoa varmaan kuuluu jotain ääniä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Lomalla!

Meidän porukat on edelleen lomalla, siinä syy plokihiljaisuuteen. Ja se, että mökillä ei ole nettiyhteyttä. Kaiken kukkuraksi emäntä unohti kameran päälle ja sen akkuhan sitten loppui. Eikä ollut laturia mukana. Mutta tarviiko sitä kaikkea aina kuvatakaan? Kännykällä se otti yks ilta pari kuvaa. Kun mä Elvis näytin niin hassulta, kun mun huuli oli mutrulla...


Mökillä oli tulva... ja sitten tulva laski. Onneksi ensi viikolle on luvattu jo ihan kesäkelejä. Päästään takaisin mökille.


Ja tässä vielä tunnelmia meidän lapin reissulta. Kotona me ei saada hyppiä pöydälle, mutta reissussa on vähän toinen meininki. Me odotetaan tässä kuvassa, että milloinka se isäntä tulee kaupalta...


Kilpisjärvellä oli mukavaa...

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Saanan valloitus

Kuten meidän plokin lukijat varmaan muistavat, viime vuonna me tehtiin semmoinen kolmen tunturin road trippi eli Levi, Saana ja Ylläs. Levi ja Ylläs me valloitettiin, mutta Saanan laella me ei käyty. Nyt sekin on sitten korjattu.

Matkareitti noudatti samaa tuttua linjaa. Kun kumpikaan noista isäntäväestä ei niin usein ole Lapissa vieraillut, niin kaksi kertaa samassa kohteessa ei ole niiden mielestä liikaa.

Eka yö oltiin Sokos Hotelli Levissä. Tuo poro tuijottaa meitä... Ja tämä ilta oli ainoa, jolloin sade häiritsi meitä.

Sitten suunnattiin kohti Kilpisjärveä. Lapland Hotel Kilpis tarjosi koirille tervetuliaisnamit, vesikupin ja omat pyyhkeet! 

Seuraavana aamuna me lähdettiin valloittamaan Saanaa. Ensin käveltiin jonkin matkaa tunturikoivujen seassa. Lämmintä oli jo aamusta noin +20°C. Isäntäväki pelkäsi, että ne otti liian vähän juomaa matkaan. Me sen sijaan lipitettiin vettä tunturipuroista. Vaikka oli meillä omakin vesipullo mukana.

Sitten alkoi varsinainen nousu Saanalle. Siinä on alussa 748 porrasta. - Tulkaa jo hitulaat, me mennään jo!

Me hypeltiin edestakaisin, vapaina. Meidän isäntäväki on semmoista melko aamuvirkkua sakkia. Tai ainakin nyt ne oli aamuvirkkuja, niin ei ollut vielä paljon muita kulkijoita.

Portaat on noustu! Me ollaan ihan ok, isäntäväki puuskuttaa.

Sitten alkoi aika kivikkoinen ja ei niin helppo osuus. Mutta niin vain meidän emäntäkin selvisi siitä. Maisemat oli upeat. Meitä ne ei kiinnostanut...

Siellä ylhäällä kävi vain semmoinen juttu, että jossain välissä alastuloa Elviksen talutin, jossa oli myös kaulapanta kiinni, putosi jonnekin. Me edettiin sinne huipulle aika hitaasti (kiitos emännän), niin sinne alkoi ilmestyä yhä enemmän porukkaa ja koiria. Eli meidät pistettiin talutushihnaan, kun tultiin alas. Mutta Elviksen hihna oli siis kadonnut. Emäntä teki sille uuden hihnan omasta vyöstään... Muutoin meille riitti silittelijöitä ja puhuttelijoita. Siinä välissä emäntä sanoi yhdelle ylösmenevälle ystävälliselle pariskunnalle, että jos löydätte jostain koiran taluttimen, niin sen voisi palauttaa vaikka hotellille. Ja sitten kävi vielä niin, että paluumatkalla emännältä loppui kunto. Me edettiin alas toooosi hiiitaaaasti.

Kun me vihdoin päästiin alhaalle, emäntä istui mättäälle ja käski isännän hakea auton just siihen. Emäntä ei kyennyt liikkumaan enää metriäkään. Ja kun emäntä nökötti siinä mättäällä, niin siihen tupsahti yksi pariskunta, joka me oltiin kans nähty siellä ylhäällä, ja ne ojensi meille Elviksen taluttimen. Mikä onnen sattuma! Emäntä oli tosi iloinen. (Ja kyllä se emäntä toipui tuosta energiapulasta aika nopeaan. Jo tunnin kuluttua se haki vielä muutaman keokätkön hotellin läheltä.)

Sitten me oltiin myös Ylläksellä. -Miten niin tuon auton rekkari on hauska?


Hugo: Kuule Elvis, sulla on sääski poskessa, mä otan sen pois.

Lapland Hotel Saagan tervehdys koirille oli tämä. Me jaettiin nuo namit ristillisesti. Eli murenneltiin ne lattialle. Me ei oikein kumpikaan tykätä noista...

Siitten aamulla kuuden maissa, kun isäntä lähti lenkittämään meitä, niin me kohdattiin kaksi poroa. Me oltiin niin ymmyrkäisinä, että ei osattu sanoa yhtään mitään niille poroille. Mutta niitä kiinnosti kyllä kovasti, että mitä me ollaan. Valitettavasti emäntä ei ehtinyt ottaa hotellin ikkunasta lähikuvaa meistä ja poroista. Tuossa ylimmässä kuvassa me ollaan isännän kanssa oikealla.


Mutta oli mukava reissu. Ja jotkut vielä pohtivat, että voiko koirien kanssa matkustaa. -Kyllä voi!