Eläimellistä menoa!

Mä alan pikku hiljaa ymmärtämään, mikä televisio on. Vallu aikanaan tuijotti televisiota ihan tosissaan. Varsinkin, jos se näki siellä kissan, niin se murisi heti. Kerran emäntä oli oikein usuttanut sitä sanomalla "missä kissa?", niin Vallu oli hurjistunut siitä ihan kunnolla ja vetänyt kynnellä naarmun tv-ruutuun, kun se yritti tosissaan läimäistä sitä kissaa.

Tässä mä katon Herko-karhua ja Susityttöä. Joillekin koiruleille jätetään kuulemma tv päiväksi päälle. Sain mäkin kerran tv:n auki, silloin pienenä, kun käsittelin sitä kaukosäädintä. Mutta Sub-tv:ltä ei tullut mitään hyvää ohjelmaa.

Päivälenkillä mä näin sitten ihan tositvdokumenttiliveä.

Ainolanpuiston sorsia...

Ja pah... Eivät lähteneet edes pakoon.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni! Älkää pelätkö paukkuja, mäkään en pelkää!

Lellipentu

Kyllä tämä joulunaika on sitten mukavaa aikaa. Mulla on nyt ihan parhaat ateriat koskaan! Mä arvasin, että näin siinä käy. Kun isäntäväki on kuulemma kyllästynyt jouluruokiin, mä saan sitten joka aterialla jotain herkkua. Niinku hirvipateeta tai kinkkua. Mä pistä niiden kuvat tähän ihan pienellä, ettei teillä ala valumaan kuola suusta.

Hirvipatee lakkakuorrutuksella ja kinkku sinappihunnulla! Tosin noita lakkoja en oo maistanut ja sinappiakin vain vähän.

Mutta parasta on, että mun ei tarvitse olla paljoa yksin kotona. On aikaa vaikka markan painille!

Tapanin lenkki

Koska tänään ei satanut vettä, se oli sitten pidemmän lenkin paikka. Mutta olihan märkää ja paljon sitä pistelevää soraa. Ja koska mä olin lenkillä ainoastaan mun emännän kanssa, saatiin me taas muutamia kommentteja. Mun isäntä on vissiin niin pelottavan näköinen, että silloin ei kommentteja paljoa vastaantulijoilta saa. 

Ensin tuli vastaan yks mummeli, joka kertoi pitävänsä koirista niiiiiiiiin paljon ja sen tytöllä on kaksi staffia ja ja ja ja... Mutta se ei tiennyt mun rotua. Vaikka me yritettiin sanoa, että resitentilläkin on mun rotuinen koira. Ei se ollut koskaan kuullutkaan.

Sitten tuli vastaan joku "herrasmies". Se oli menossa paariin (aamulla!). Mutta sepä tiesi mun rodun ja kuulemma sen äidillä on ranskis. "Khyllä khoira khoiraihmisen tuntee."

Käviskö tämän kuvan nimeksi "Koira ja varis" ?

Mutta mikä parasta! Mä näin taas Alman. Kuva on vähän heikkotasoinen, kun me halittiin niin vauhdikkaasti. Ja Almalla on keltaista otsassa, kun se oli tutustunut kahvien maailmaan, onneksi Cafe Latte oli ollut kylmää.

Kinkkuvahti, osa 2

Mun plokikamelit Myrsky ja Tuisku pohti yks päivä, että mistä tietää että on joulu? Mä vastasin, että kinkun tuoksusta. Nyt meillä tuoksuu tosi hyvälle, ei oikein malttais edes tupsluureille mennä. Mä tarkkailen tuon kinkun paistumista tosi tarkasti.

Älä tule paha kinkku, tule hyvä kinkku! Tuolla taustalla näkyy mun ruokailupaikka. Mulla oli siinä kerran semmoinen ruokailualusta, mutta sille kävi vähän hassusti...

Uutta en oo vielä saanut. Tämä oli tuotu Enklannista, Harrodsilta. Kyllä mä ehkä kelpuuttaisin jonkun kotimaisenkin alustan. Tosin mun joillakin kameleilla on ruokailualustana auton kumimatto. Kuulemma kestävä ja pestävä. Ja pysyy paikollaan. Mutta kun meidän emäntä yrittää joskus jopa sisustaa...

Kinkkuvahti, osa 1

Tänään me käytiin mummulassa viemässä sinne joulutervehdykset. Mummulassa on selkeesti rennonpaa kuin meillä kotona. Mummu on tosi reilu, emäntä sanoo sitä höveliksi. Eli kun mä katon sitä kauniisti silmiin, niin heti  saan  kinkkua, kuten tänään. Eikä mun tartte edes istua tai tehdä muitakaan temppuja. 

Mä osoitan tällä tavoin selvästi, mitä mä haluan jouluherkuista!

Mun toisessa mummulassa mä sain viime jouluna piparin. Mutta siitä mä en tykännyt. Tuli nimittäin melkein heti oksu. Joten sielläkin mä saan nykyisin vain lihaa, kuten naudan sisäfilettä.

Kyllä mummut tietää. Niillä on elämänkokemusta.

Kuvaleikkiä

Mäkin kävin tuolla Mustin ja Mirrin sivuilla, kun mun plokikamelitkin on käynyt siellä. Kyllä musta muutama tuonttukuvakin tuunattiin, mutta koska mulla on se oikeakin tonttulakki, mä toivotan tässä vaiheessa vain salaperäistä joulua! Eiks ookki mut tuunattu taitavasti ihan tuntemattomaksi? Ette varmaan ikinä usko, mutta kyllä mä oon tuossa kuvassa :D

Nuuskuttelukeli

Nyt on ulkona mitä mainioin nuuskuttelukeli. Ai millainen keli? No semmoinen keli, kun on just satanut puhdasta uutta lunta lämpötila on siinä nollan kieppeillä. Silloin mun mielestä kaikki tuoksuu tosi selvästi (ja näkyy kans, emännän huom).

Ensimmäinen lyhtypylväs. Tämän mä tsekkaan aina.

Tässäpä tosi mielenkiintoinen viesti. Ja allekirjoituskin on selvä. Oiskohan tämä tuon vastapäisen talon seropilta... Se kun on aika iso.

Tätä viestiä mä nuuskuttelin pitkään ja hartaasti. Tämän täytyy olla naapurin Hertalta. Hertta on rottis, mutta se on kamalan lutunen. Aina kun me tavataan me halitaan toisiamme pitkään. Hertta ei suostu ottamaan askeltakaan, ennen kuin mä oon käynyt moiskauttaan pusun sille.

Emännän mielestä nyt on hankala blogikausi. Kun aina on pimeää ja sillä on niin surmee kamera, että pitää kuulemma olla optimiolosuhteet, että saa edes jonkinmoisia valokuvia. Mutta viikko vain ja päivät alkavat jälleen pitenemään!

Tonttu(ko)?

Siis hei, nyt mä tarvin apua! Onko missään mitään lakia tai säädöstä, joka määrittelee koiran omistajan minimi älykkyyden? Mun emäntä vaikuttaa päivä päivältä yhä tärähtäneemmältä. Ensin ne tossut ja nyt tämä lakki... Tämä on muka tonttulakki... Anna mun kaikki kestää. 

Ensin se kuulemma kailotti kaikille sen työpaikalla, että se ompelee mulle tonttulakin. Se sai materiaalit tuohon lakkiin mun kesähoitopaikan henkilökunnalta. Silitysraudan pohja toimi kaavana. Ja tulos on tässä. Onneksi sain sentään kanafilettä kuvauspalkaksi. Toivottavasti se ei löydä mistään semmoista poronsarvipantaa...

Tossuaika

Nyt on kuullemma joku itsepäisyyspäivä, joten mä pääsin pitkälle lenkuralle. Semmoiselle, jolle pääsen aina isäntäväen vapaapäivinä. Ja päivän teemaan sopien, mä olin vähän itsepäinen. Piti pistää tossut jalkaan ja mähän vastustin sitä viimeiseen saakka.

Emäntä kaivoi tossut esille ja pisti houkutukseksi lattialle mun suurinta herkkua, kuivattua kanafilettä. Mutta ei edes kanafile saanut mua tulemaan lähellekään noita tossuja. Mutta isomman oikeudella emäntä kaappasi mut syliinsä ja se oli menoa sitten.

Kun mä pääsin ulkona vauhtiin, niin täytyy myöntää, että olihan helppoa kulkemista. Ei haitannut terävät kivet tai jään säröt yhtään. Mä kuljin etunenässä koko matkan, enkä harannut yhtään vastaan.

Jos tämä mun tassunjälki ois kivettynyt, niin olisi siinä tulevaisuuden tiedemiehille ollut ihmettelemistä.

Kotona me sitten pistettiin mun ja mun emännän tossut söpösti vierekkäin kuivumaan pesuhuoneen lämmitetylle lattialle. Voin kait mä vastakin laittaa tossut jalkaan. Ei nimittäin mennyt tassut yhtään verille.

Lunta tulvillaan

Nyt on sitten satanut lunta. Ja on ollut muutoinkin mukavat kelit, joten mä oon ulkoillut aikalailla. Ja nukkunut jopa kahdeksaan (ainakin yhtenä aamuna).

Ensin perinteinen kauppakierros. Eli me kävellään keskustaan ja sitte mä odototan joka isännän tai emännän kanssa ulkona, kun toinen niistä käy ruokakaupassa.

Mutta tämmöiset lämmitetyt kadut on mun mielestä kyllä melkoisen inhottavia. Eihän tähän voi edes istua! Ja sitte tassut kastuu ja niitä palelee, kun mennään taas tavalliselle jalkakäytävälle. Kumisaappaat tahän tarvitsisi.

Lopuksi perinteistä rymistelyä Tyrnävällä. Mutta taas huomattin se, että mun tassut ei kestä lunta ja jäätä. Kummastakin etutassusta tuli vähän verta, kun mä jarruttelin niin lennokkaasti. Tämä tietää siis tossuaikaa...

HEITÄ!

Yksi pärinäkone lisää

Ja mä ku luulin, että mä oon nähnyt ja haukkunut kaikki mahdolliset pärinäkoneet, niin mitä vielä! Viikonloppuna meillä oli joku suursiivousoperaatio. Ja ette ikinä arvaa, mikä kone meille tuotiin? No, PAINEPESURI. Emäntä hurautti sillä saunan lauteet puhtaaksi. Järkyttävä kone...

Eikä siinä vielä kaikki. Meiltä vietiin kaikki pehmoinen ulos muka tuulettumaan. Mulle ei jäänyt yhtään lämmintä ja pehmeää työnjohtajan paikkaa. Mutta sitte emäntä heitti sieltä saunasta tämmöisen pyyhkeen lattialle. Joten mun piti sitte tyytyä tähän. Ja mä en oikeastaan edes kehtaa sanoa, mikä pyyhe se on... Se on kuulemma emännän pefletti... pesukoneeseen menossa...

Sitte mä kuuntelin radiota. Siellä lauloi Jenni Vartianen Missä muruseni on? Siinä laulussa oli jotain erikoista, ihan piti keskittyä kuuntelemaan sitä. Samoin mä kuuntelin pää kallellaan saman laulajan toistakin kappletta. Jennillä on koiraystävällinen ääni.

Herätyskello

Tuossa edellisen postauksen kommenteissa mä keskustelin mun plokikamelin Vilin kanssa siitä, että me kyllä tiedetään, mitä kello on. Meille kummallekin on käynyt niin, että isäntäväki on tullut "liian" aikaisin kotiin ja me ei oltu yhtään valmistautuneita siihen. Niiku tervehtimään iloisesti eteisessä, vaan ihan unenpöpperössä ja haukotellen tultiin katsomaan, että kuka sieltä oikein tähän aikaan tulee.

Meillä ei myöskään oo koko syksynä soinut herätyskello. (Paitsi jo on ollut jotain tositosi tärkeää, kuulemma) Mä oon herännyt takuuvarmasti siinä 5,45 - 6,00. Mä tuun siihen isännän viereen ja heiluttelen mun päätä niin kovasti, että mun pystykorvat läpsyy silleen kivasti ja porukat herää. Mutta yksi aamu mä nukuin pommiin! Mä heräsin vasta seittemältä. Isännällä tuli tosi kiire töihin. Onneksi sen ei tarvitse kammata tukkaa tai meikata.

Joten nyt meillä on taas herätyskello viritettynä. Mutta tuo aamu oli kyllä vahinko. Taas tänään heräsin 5,55.

Me käytiin emännän ja sen tyttären kanssa katsomassa tämmöisiä valaistuja orikameja vai mitä ne nyt oli. Nää on varmaan aaseja tai jäneksiä. Muuten oli mukava reissu, mutta mä en saanut edes nuuhkia noita teoksia.

Paluumatkalla käväistiin koirapuistossa, kun mä halusin niin kovasti. Siellä ei ollut yhtään kamua ja emäntäkin kuvasi vain aitaa. Mutta ulkona oli tosi kivaa, kun on satanut lunta ja teillä ei ollut yhtään sitä tappajasoraa.

Mun lauma

Mun lauma on aika pieni. Siihen kuuluu isäntä, emäntä ja mä. Joten mä kyllä pystyn pitämään näin pienen lauman hyvin kasassa. Ja lauman vieraileviin tähtiin kuuluu emännän ihmislapset, joita mä nään aina silloin tällöin. Ja silloin mun riemulla ei oo rajoja.

Eilen ilalla mun yksi lauman jäsen katosi tavoistaan poiketen aika pitkäksi aikaa. Tuollaisiin tunnin parin poistumisiin mä oon kyllä tottunut. Mä tiedän, paljonko aikaa kuluu kauppareissuun tai kuntosalikäyntiin. Mutta eilen oli jotenkin omituista.

Aluksi mulla kului aika emännän kanssa ihan normaalisti. Käväistiin kaatosateessa ulkona asiolla ja vähän palloteltiinkin. Mä löysin mun yhden vanhan kumipallon ja se pomppi aivan vallattomasti. Mutta emäntä otti sen multa pois, kun se jaksanut viidettä(toista) kertaa kaivaa sitä sohvan alta kävelysauvalla.

Mutta sitte mä tulin levottomaksi. Mä yritin viestittää mun emännälle, että "etkö sä huomaa, yksi puuttuu". Ja se vaan istui rauhassa sohvalla ja töllötti jotain Suomi leipoo -ohjelmaa.

Ja vihdoin! Yli kolmen tunnin päästä mun isäntä tuli kotiin. Siis hirmeen kauan se oli pois. Se oli kuulemma ollut jossain jääkiekko-ottelussa ja jotkut Kärpät olivat ottaneet 16. pelivoittonsa putkeen. Mä en tajua semmoisesta yhtään mitään. Mutta pääasia, että tuli kotiin.

Isännän ja mun omat leikit. Pääpusku-kisa. Yleensä mä voitan!

Ei tullut Eino kylään

Juu, ei tullut Eino-myrsky tänne saakka. Vaikka mua varoiteltiin jo illalla, että aamulla ei sitten lähdetä lenkille, kun on myrsky. Ja mitä vielä, ihan pikkuisen puut vain heiluivat. Emännän kännykkään oli tosin yön aikana tullut neljä viestiä kesämökkipaikkakunnan sähkälaitokselta. "Osoitteessa xxx on sähkökatkos, vikaa paikannetaan, katkoksen kesto ei tiedossa". Sitten "Sähkökatkos on päättynyt". Ja samat litaniat vielä kerran aamulla. 

Me nähtiin aamulenkuralla vain yksi kaatunut puu, sekin taisi alunperin olla lahovikainen.

Mutta sitten kaupungilla me nähtiin Alma! Alma on ranskis ja asuu samoilla huudeilla ku mä ja me törmäillään aina silloin tällöin.

Mä teen ensin asiaan kuuluvat tervehdykset ja sitten alan sipisemään Almalle salaisuuksia. Musta tyttökoirien korvat tuoksuu aivan ihanilta! Alman näkeminen piristää aina.

Mutta voi! Kun päästiin kotiin, mä huomasin, että tappajasora oli tehnyt tehtävänsä. Nyt mun pitää parannella pari päivää tuota tassussa olevaa haavaa. Tossuja en vielä suostu pitämään!

Uusi lelkku!

Tänne on avattu joku mahottoman suuri kauppa, risma vai mikälie. Mun emäntä kävi siellä ihan uteliaisuuttaan tuossa viikolla. Ja ylläripyllärinä mä sain sieltä uuden lelkun!

Eli tuommoisen narupallo systeemin. Sitä on kuulkaa mukava paiskoa menemään. Mutta mun emäntä on vaan ihmetellyt, kun mä tykkään nakerrella muovia. Nytkin mä oon parin päivän aikana saanut melkoiset jäljet tuohon vihreään muoviosaan. Että miksi mä sitä tykkään nakerrella ja puruluut ei kelpaa mulle? Jaa-a, siihen mä en osaa kertoa vastausta.

Ainakin siihen uppoa hampaat mukavasti.

Muuten, mun emäntä sanoi, ettei se enää lähde sinne rismaan. Kun se oli kuulemma niin iso kauppa, että se ei  jaksanut kävellä siellä... Olisi kuulemma tarvinnut auton, vähintään jonkun kolf-kärryn. Se ois hyvä idea, niin mä voisin körötellä siinä mukana!

Pyjamapäivä

Tässä on kuulemma ollut kaikenlaisia päiviä. Nenäpäivä, isänpäivä ja kuulemma emännällä on tänään myös pyjamapäivä. Mitä lie tarkoittaa. Mutta ulkona on satanut ihan tosissaan eikä kukaan meistä, vähiten minä, oo halunnut ulos. Joten me on järjestelty kaappeja ym. Eikä ollut yhtään turha homma. Löydettiin mm. mun yks pallo. Tosin se otettiin multa heti pois, kun sisällä ei kuulemma heitellä palloa. Tylsää. Ja sitte mulla oli jotain tottelevaisuuskoulutusta. Niiku PAIKKA (hirmeen pitkään) ja sitte vasta TÄNNE-kommennosta sain lähteä liikkeelle. Kunhan nyt emännän mieliksi tottelin. Kun en saanut muuten kanapaloja. Ihme pihtailua.

Terävää soraa

Eilen illalla mä ohitin mun iltaruuan. Samoin aamulla aamuruuan. Sitte multa tuli oksu. Sitä ennen mä köllöttelin ihan rauhassa emännän vierellä sängyllä ja se ihmetteli, kun mun maha kurisi ja murisi. Se meinasi hakea kännykän ja äänittää sitä murinaa. Sitte mä aloin yökkäilemään ja emäntä sai nostettua mut viime tipassa paljaalle lattialle. 

Emännän oli pakko lähteä töihin, kun kuulemma sairaan koiran hoitoon ei saa mitään lomia. Mä en saanut edes eroahdistuspuruluuta. Pikku palan juustoa vain.

Mutta kun se tuli kotiin, mä olin oma iloinen itteni. Mä pompin ja juoksin, heilutin mun pyllyä niin vimmatusti kuin jaksoin, esittelin mun puruluuta ja juoksin ees taas. Ja koska tänään ei oo satanut mitään, ei vettä, räntää tai lunta, me lähdettiin vähän pidemmälle lenkuralle. Oikeastaan mä en oo käynyt kunnon lenkillä sitte lauantain, kun on ollut niin kaamean märät kelit.

Mutta. Pyöräteille oli levitetty semmoista terävää soraa, täkäläiset pyöräilijät kutsuvat sitä "tappajasoraksi". Ja se on kyllä terävää. Se pistelee mun tassuja ihan kamalasti. Isäntäkin tokaisi, että pakkoko sitä on heti levittää, jos on vähän liukkaampaa. Ja nyt kun ei oo liukasta, niin siinä pyörätiellä kyllä kärsii sekä pyörät että koirat. Nih.

Ootan isäntää kaupasta. Huom! Uusi takki päällä.

Emäntä tarkensi kyllä ihan johonkin muualle kuin muhun.

Syyslenkuralla

Tänne Pohjolaan ei tuu kunnon talvi sitten millään. Eilen satoi lunta, mutta nyt se on ihan litsläts sulanut. Ja kuten hyvin tiedätte, märkä ja sohjo ei vaan oo mua varten.

Tässä mun kodin lähellä on yksi hyvä puisto, jossa me lenkkeillään paljon. Tai oikeastaan mennäänpä me minhin päin tahansa, me mennään aina sen saman puiston läpi. Nimittäin Hupisaarten kaupunginpuiston. Me kyllä kutsutaan sitä Ainolanpuistoksi. Se valittiin vuonna 2005 Suomen kauneimmaksi kaupunginosaksi. Lauantaina oli vähän kohtalaisempi keli, joten eiku lenkille!

Tätä puistoa kutsutaan myös siltojen puistoksi. Niitä siellä riittää. Tässä mä matkaan teatterille, kun isäntäväki menee kuulemma katsomaan jotain näytelmää ja ne haki liput ennakkoon. Onkohan se samalainen kuin mun näytelmät? Ja hei, eikös mun kuuluis päästä kans mukaan? Miten niin en pääse?

Tässä mä oon samaisessa puistossa vähän aiemmin syksyllä ja nuuskuttelen Essi Korvan työtä. En nostanut jalkaa :) Tämä on kuulemma taidetta. Aina oppii uutta.

Kaamos

Jotenkin tuntuu, että tämä pimeys ei oo yhtään mua varten. Nukuttais koko ajan ihan kamalasti. Ja ulkona on märkää. Aamulenkilläkin mä pistän heti tarpeellisten asioiden jälkeen nelitassujarrutuksen päälle ja en liiku mihinkään. En mihinkään. Monesti on melkein panta lähtenyt päästä, kun mua kiskotaan ja komennetaan eteenpäin. Tai sitten mä kinkkaan kolmella jalalla. Yritän ainakin säästää yhtä tassua kastumasta. 

Ja aamuisin mä yritän varata itselleni hyvän köllöttelypaikan koko päiväksi, mutta siinä mä en oo vielä onnistunut. Tässä onkin kuva-arvoitus. Etsi kuvasta koira.

Siellä mä oon, vaikka ei näy yhtään. Mä oon laskenut sen varaan, että emäntä ei viitsi petata sänkyä ja se unohtasi mut tuonne köllimään. En oo vielä onnistunut.

Sitten yhtenä päivänä mä luin taas emännän kanssa lehtiä ja päätin verrytellä siinä samalla. Arvatkaas oliko emäntä tyytyvänen, kun mun peba oli noin yhden sentin päässä sen nenästä? Khih hih. Minusta tuo oli mukava temppu.

Kattia kanssa!

Tänään Tyrnävän mummulassa me palloteltiin emännän kanssa ihan normaalisti, kun siellä on se kamalan suuri piha. Tosin kaikki pallot oli hukassa ja mun oli tyytyminen raskaaseen ja hankalaan pesäpalloon.

Ja sitte yht´äkkiä, kun mä oli penkomassa puuliiterissä, sieltä lähti kamalan iso kissa karkuun. Joo, mä tiedän että täälläkin blogimaailmassa on kissojen ystäviä. Mutta mä tiesin heti, mitä sen kissan kanssa piti tehdä. Vaikka se oli isompi kuin mä, mä ajoin sen karkuun! En kuunnellut yhtään emäntää. Kissan perään vaan, pikkutien yli viuh! Ja silloin mun emäntä hätäänty todella. Vaikka se oli ihan pikkutie, taloon menevä, saattaa sillä tiellä kuitenkin kulkea autoja. Mun emäntä karjui mitä sen kurkusta lähti että "ELVIS TÄNNE". Ja sitten sen naapuritalon koirat alkoi kans riehua, joten mä päätin sittenkin palata emännän luo. Olinhan häätänyt sen katin tiehensä. Eli homma hoidettu! Mummukin kiitteli mua, että mä oli häätänyt sen nurkkiin pissivän kissan tiehensä. Tosin mun emäntä puolusti sitä kissaa sanomalla, että syöhän se puuliiterin hiiriä. Mutta sitä ei lasketa. Ja siinä hötäkässä se ainoa pallo, pesäpallo, joutui kans hukkaan. Nyt mun pitää ostaa uusia palloja mummulaan.

Koska se kissan takaa-ajo oli niin vauhdikas, saatte kuvan mummun lintulaudasta. Emäntä pongasi siitä siis punatulkun, käpytikan, hömötiaisen, sinitiasen, talitiaisen, varpusen, viherpeipon ja närhen. Ja sitte oli yksi, mitä edes se ei tunnistanut. Epäili kyllä lapintiaiseksi.

Tosson se käpytikka maassa. Ikkunan läpi otettu kuva.

Ja tässä näätte, miten iso se piha on, kesällä otettu kuva. Kyllä mä siellä oon!

Aina löytyy lelu!

Mä kävin tänään mun emännän kotipaikalla, vähän niinku mun mummulla. Siellä mulla on leluna yks tonttu. Ja vaikka ois kuinka pitkä aika edellisestä mummulavierailusta, mä muistan aina, missä sitä tonttua säilytetään ja haen sen retuutettavaksi. Siitäkin tontusta alkaa jo sisälmykset valua ulos.

Sitte mummulasta me mentiin suoraan mun emännän työpaikalle, kun sillä oli siellä jotain rästihommia. Ja taitavana etsijänä mä löysin sieltäkin itselleni lelun.

Eli tämmöisen karvanopan. En yhtään tiedä kenen se on tai mitä sillä on tehty (eikä tiennyt emäntäkään), mutta sieltä jostain hyllyltä mä sen löysin. Tätä mä sitten retuuttelin ja juoksin sen kanssa pitkin käytäviä. Ja mulla kului aika tosi hyvin. Sitten emäntä otti multa tuon nopan pois ja vähän silitteli sitä ja pisti sen takaisin yhdelle pöydälle. Ja kukaan ei varmasti huomaa, että mä oon viettänyt sen kanssa tosi mukavan tuokion.

Oli muuten yllättävän tiukassa nuo nopan silmäluvut. Yhtään en saanut irroitettua. Loppupeleissä se noppa oli jo ihan märkä, kuten tuosta lattianpinnasta oikealta voi nähdä...

Seinäjoella

Mä kävin vielä yhdessä näytelmässä. Mun emäntä sanoi, että se oli sitten mun viimeinen näytelmä. Todennäköisesti. Nyt mä sain arvosanaksi "erittäin hyvä". Mutta kun kaksi tuomaria on sanonut, että mun etutassujen askel on vähän liian lyhyt ja selässä on vähän liikaa kaarevaa linjaa, niin ei se sitten siitä muuksi enää muutu. Nyt mä alan ihan seurakoiraksi.

Ja kyllähän oli ressaava reissu. Ensinnäkin. Mun piti olla autossa yhteensä liki 700 kilometriä. Ja toiseksi. Ei musta oo hotellieläjäksi. Siellä kuului koko ajan kaikenmaailman ääniä. Ja munhan piti tietty olla tarkkana koko ajan. Mä en saanut oikein nukuttuakaan, kun se hotelli ei silleen kunnolla hiljentynyt koko aikana. Mun emäntä käytti mua vielä ulkona yhden jälkeen yöllä, kun mä olin niin levoton. (Ja siellä ulkona me nähtiin joku jookaava mies. Sillä oli pilkkihaalarit päällä ja se istui pikkupakkasessa tuijottamassa täysikuuta jalat ristissä ja kämmenet ylöspäin. Emäntä sanoi, että lähetään nopeasti sisälle...). Mutta muuten hotellissa oli mukavaa. Mä sain oikein tervetuliaispaketin.

Eli kakkapusseja, dental stiksejä ja pari herkkundaalipötköä. Jos mun yö maksoi siellä hotelli Lakeudessa 10€, niin tuon paketin arvo alensi hintaa ainakin puolella.

Mutta sitten kolmanneksi. Mä en syönyt enkä juonut koko reissussa yhtään mitään. En malttanut. Niin, paitsi yhden kinkkumakkarasiivun, jonka mun emäntä salakuljet... eiku ei jaksanut syödä ite aamupalalla. No, eipähän ollut turvotusta kehässä.

Ja kun oltiin hotelissa, niin hotellin sängyllähän kuuluu pomppia! Että semmoinen reissu.