keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pääskykouluttaja

Viime kesänähän tilanne mökillä oli tämä:



Eli nuo pääskyn pojat olivat parkkeeranneet pesänsä just siihen rappusten kohdalle. Ja nyt kun me oltiin mökillä, niin siihen samaan kohtaan oli aloitettu taas pesän rakentaminen. Ei kovin paljoa, muutama märkä saviklöntti siinä oli. Isäntä sanoi, että antaa rakentaa. Mutta emäntä on vähän raakalaismaisempi ja sepä otti harjan ja siivosi koko pesän pois. Sitte me koulutettiin niitä pääskyjä niin, että aina kun ne tuli tuohon kohtaan, me aloitettiin hirveä älämölö. Ja aina kun ne pääskyt istui vähän kauemmas, me oltiin ihan rauhassa. Siellä kuistin päällä kun on papan sinne aikoinaan pääskyn pesiä varten asettamia lautoja.


Eli tuohon oikealle ja vähän kauemmaksikin vois rakentaa pesän. Ja me oltiin hurjan iloisia, kun me nähtiin niiden aloittavan pesän rakentamista tuonne nurkkaan. Kunnes... Emäntä huomasi, että niitä pääskypareja onkin kaksi ja ne toiset tekivät vaan sinnikkäästi pesää siihen tuhotun pesän paikalle. Joten emäntkin päätti, että antaa olla. Kärsitään sitten linnunp....kasta. 

Ja mäkin päätin siirtyä mukavampaan hommaan, eli sammakkonpyyntiin.


6 kommenttia:

  1. Ne on kuule ne piäskyt semmosija että nehän tekköö pesäsä mihi haluvvaa. Siinä ee aata mikkää. Meellon aatotallissa oekee kerrostalo niillä. Ja aato pihalla koko kesän:) Jo monena vuotena sama homma.
    Ompa teellä kommee mökki ja ranta! Passoo tuola sammakoeta pyytee. Ku kerran tohtii käpsäsä kastella :) Minen kastele vähässäkummassa. Saetko sualista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kuule sammakot yllättävän nopeita. Paria sain ehkä hutastua. Niin, ja meillä on yksi mökkinaapuri, joka ei voi ajaa nurmikkoa tiettyyn aikaan kesästä, kun on niin paljon sammakonpoikasia. Meidän raakalaisemäntä hurauttaa vaan koneella yli. Ja polokasee päälle, jos jää kitumaan...

      Poista
  2. Hienot on näkymät pa.. eiku pääskyterassilta! Kiitos emännälle, kun luovutti pesäpaikan takaisin maahanmuuttajille. Pesimäaika, rauhoitettu, jaadajaada.. Toivottavasti kermitit eivät aiheuta vatsanpuruja jos kiinni saa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei meidän luonnonsuojelija emännällä mitään varsinaista vastustusta niitä pääskyn pesiä kohtaan oo. Mutta kun just siihen kulkureitille... Olisihan se pääskyjenkin mukavampi olla vähän rauhallisemmassa paikassa, ettei niiden tarvi säikkyä mun jokaista ohikulkua.

      Poista
  3. Sammakonpyynti! Wautsikka, mikä harraste. Päihittää posunuiton tullen mennen. Päheetä, Elvis, tosi päheetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin uitan mun rispiitä ja palloa. Ja possuakin uitin, kunnes siihen tuli niin iso reikä, että se upposi, kun joutui veteen. Siellä se makaa järven pohjassa. Sammakonpyyntikausi alkaa olla tältä keväältä ohi. Kohta tulee niitä pieniä vikkeliä poikasia, joista mä en liiemmälti välitä.

      Ja Myrsky kuule, vesi on tosi kiva elementti, kun siihen tutustuu. Tuiskuhan on jo vähän sinut veden kanssa.

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!