sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pikku tuhmuuksia

Meidän emäntä oli viime viikolla työmatkalla. Ja mehän vietettiin isännän kanssa rentoa elämää. Ja vakoiltiin koko ajan oven takana, että jos se emäntä tulisi kotiin. Sitten me tehtiin vähän tuhmuuksia. Me pissattiin (lue Hugo pissasi) tyynylle ja täkille. Ja tyynylle. Ja luettiin uusin Suomen Kuvalehti. Sitte Hugo sai hajalle myös yhden lelkun. Nerollakin on samanlainen lelkku. Eli tuon vihreän ison pallon sisällä oli tuollainen keltainen pikkupallo, joka vihelsi. Tosin ei se ole viheltänyt enää pitkään aikaan. Emännän mielestä tuo oli vaarallinen lelkku, kun hajottamisen jälkeen sen sisältä löytyi myös kaksi pientä patteria!


Eilen me yritettiin mennä mökille, mutta siellä oli niin hirmee myrsky, että lähdettiin saman tien kotiin. Mökin katosta lähti pellin palanen irti ja sähköt meni poikki. Ja kun ei ollut sähköjä, niin emäntä ei nähnyt euroviisuja. Ei se kyllä kotonakaan jaksanut katsoa niitä kuin muutaman ensimmäisen kipaleen.

Tänään sitten päästiin taas normisti ulkoilemaan. Ollaan etsimässä semmoista mysteerikeokätköä.


Se kätkö löytyi tuolta Hugon alta ja risujen alta. Se oli piilotettu semmoiseen onttoon halkoon. Sitä näkyy vähän, jos osaa katsoa.


Hugo melkein hukkui tuonne mustikanvarpujen sekaan. Ainaskin täällä on paljon mustikankukkia.

Ja loppuajasta me päivystettiin kivellä, kun emäntä etsi lisäkoordinaatteeja multikätköön. Eli pitää löytää vihjeitä, joista saadaan kasaan kätkön koordinaatit. Ja kameraahan me ei katsota...



10 kommenttia:

  1. Se ikävä tiettää kaekellaesija koeruuksija. Emäntä ee varmaa ruahtinna olla vihanen tultuvvaan.
    Seon se Lyyli-myrsky puhaltanna teellähhii. Hyvä ku ee teetä viennä männessään. Minut meenas nurin heettee :)
    Nuo kätköt on jännijä etittävijä. Teellä on semmonen mukava yhteenen perheharrastus :)
    Sehä on sittä selevä asija että kameraan ee katota. Sama homma tiälläe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se emäntä kovin vihainen ollut, pesulaan vaan piti täkki taas viedä. Onneksi meillä on niitä kaksi... Semmoisia tuplatäkkejä...

      Poista
  2. Olipa vaarallinen lelkku, onneks ei patterit päätyny teijän vattaan. Oikein reippaita ja löytörikkaita keokätkeilyjä! Hiano harraste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei niissä lelkuissa sais olla mitään vaarallista. Kun ei ole vielä keksitty bostonin tai mäyriksen kestävää lelkkua.

      Poista
  3. Emmää mitään geo-aarretta näe (kännynruudulta). Josko ensiviikonloppu olisi nätimpi, niin saisitte kesän kunnolla möksällä käyntiin..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo seisoo aika taitavasti sen puun pätkän päällä, mutta siellä se on!

      Poista
  4. Monenlaista jännää teille tapahtunut viime aikoina, että ihan tyynyllekin pissattu :)
    Jännittävän näköistä metsää teillä siellä, varmaan löytyy vaikka mitä aarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet mustikan varvut olivat hyviä! Ja tyyny on roskissa...

      Poista
  5. Vauhdikasta elämää olette taas viettäneet. Meillä on näköjään kaikilla olleet emännät työmatkoilla. Kummallista! Turussakin on paljon mustikankukkia, toivottavasti (siis äipän mielestä) tulee myös marjoja. Mutta kyllä noihin varpuihin meinaa ihan kadota tällaiset töppöjalkaiset. Lopetapas nyt Hugo se sisälle pissiminen. Kyllä ulkona on paljon hauskempi suihkutella. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikan suhteen lämpötila on hyvä, jos vain pölyttäjiä olisi. Toivottavasti Hugon pomppiminen sai vähän liikettä siitepölyhiukkasiin. Me katotaan vielä kesä, miten sen pissimisen kanssa käy, syksyllä sitte päätetään, onko ns. kassikeikka edessä.

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!