sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kulovahti

Mulla oli nyt viikonloppuna mökillä tärkeä tehtävä. Mä toimin nimittäin kulovahtina. Kulotus on mun isännän mielestä tosi mukavaa hommaa. Siinä vaan täytyy pitää huoli, ettei se kulo karkaa. Uutisissa on kuulemma kerrottu, että tänä vuonna on ollut kamalasti kulohälyytyksiä. Siitä meidän mummun läheltäkin paloi kolme hehtaaria metsää...

Eli kulotettava alue pitää rajata runsaalla vedellä. Ensiksi me poltettiin vaan tuommoisia pikkupaikkoja, kuten kannon ympäriltä. Kun se vaan oli isännän mielestä niin mukavaa. Ja huom, tuo lisko ei ole oikea.


Kulovahtina olosta mä sain pallottelupalkkaa. Hyvä palkka mun mielestä.


Somebody to help...


Nyt tähän mun plokkaukseen tulee viikon tauko, kun mun emäntä lähtee johonkin Krakovaan. Se on Puolassa. Puolalaiset ovat koiraystävällistä kansaa. Siellä on kuulemma eniten lemmikkikoiria suhteessa väkilukuun. Ja nimenomaan Krakovassa järjestetään joka syyskuu mäyräkoiraparaati. Hakusanalla dachshund parade löytyy vaikka mitä kuvia.

Mulla on sitten koko viikko isännän kanssa oikea jätkämeininki!

4 kommenttia:

  1. Kulovahtia tarvittaisiin täällä etelässäkin, kun kuiva kausi on jatkunut NIIN pitkään ja vappujuhlijat virittelevät kertakäyttöisiä grillejään. Oliko muuten hyvä Äijä-Walpuri? Ja toiko emäntä tuliaisina vahdille sitä legendaarista Rakovan maggaraa!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli vappuna KYLMÄ. Isännän piti kaivaa mun talvivaatteet taas esille.

      Ja en saanut maggaraa tuliaisiksi. Ihmisväelle emäntä toi jotain suklaata.

      Poista
  2. Mukavia äijäilyjä! Toi mäyräkoiraparaati voitas kyl järjestää myös Suomes ja bostoninterrieriparaati kans. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoiria Krakovassa tosiaan oli. Mutta vain yhden bostonin emäntä kertoi nähneensä. Mutta kyllä me molemmat oltaisiin kulkueen arvoisia!

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!