lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mestari-Heikki

Kun mun emäntä innostuu jostakin, niin se innostuu siitä sitten tosissaan. Nyt me keokätkeilty koko viikko. Ja mullehan se sopii. Me on löydetty 12 uutta kätköä. Tai oikeastaan 13, mutta yksi kätkö oli niin korkealla puussa, että mun emäntä ei uskaltanut (lue: millään mahdilla olisi onnistunut) kiipeämään niin korkealle.

Tänään me käytiin mummulassa. Ja me pysähdyttiin kolme kertaa johonkin ja joka kerta mä pääsin ulkoilemaan. Emäntä tuijotti melkein koko reissun kännykkäänsä ja aina välillä se sanoi isännälle "pysädy tuohon!". Ja joskus se etsi niitä kätköjä niin kauan, että isäntä melkein hermostu. Mä en. Saanhan mä nuuskutella uusia mielenkiintoisia tuoksuja.

Siniselkä.


Mielenkiintoisin pysähdys oli tämä Mestari-Heikin (kuoli v.1934) koti. Mestari-Heikin koti oli palanut ja sitte se oli rakentanut itselleen tällaisen kivitalon. Tuossa talossa on kaksi huonetta, kolme tulisijaa ja ikkuna. Mä en uskaltanut mennä sisälle. Ja ihan valtatien läheisyydestä tämäkin löytyi. Ei olisi varmaan muuten hoksattu sitä koskaan, mutta kun tästäkin vierestä löytyi keokätkö!

3 kommenttia:

  1. Montakos aarretta vielä puutuu ennen kun Elvis saa oman kätkön? ;)

    VastaaPoista
  2. Aika ÄIJÄ myös tuo Mestari-Heikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emännällä on nyt kasassa 58 löydettyä kätköä. Kyllä me varmaan kesällä tehdään oma kätkö!

      Emäntäkin on lukenut mielenkiinnolla tuota Mestari-Heikin elämää. On niitä ennnen ollut aikamoisia orikinellejä ihmisiä...

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!