sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kyllä horoskooppi tietää

Meidän isäntäväki lukee aina aamukahvipöydässä sanomalehden. Pöytäkin valittiin sen perusteella, että siinä mahtuu lukemaan yhtä aikaa kahtaa suurta sanomalehteä. Nythän ne lehdet ovat kylläkin pienentyneet. 

Ja tänään ei sitten tullut sanomalehteä, kun on jotkut kaksoispyhät. Niinpä emäntä luki eileistä lehteä uudelleen ja niitä osia, jotka se oli eilen jättänyt lukematta. Se luki lehdestä mm. horoskoopin. Voi hyvä tavaton! Että mitenkä se voikin pitää paikkaansa! Just ihan prikulleen. Horoskoopissa mm. sanottiin "Pysy kaukana yhteishankkeista ... joihin menee rahaa". Ne oli just neuvotelleet työpaikalla semmosen kahvikoneen hankkimisesta ja emäntä oli sanoutunut irti siitä hankkeesta, kun ei se juo työpaikalla kahvia. (Eikä se kone sitten saanutkaan paljoa kannatusta)


Sitte toinen kohta "Ongelmat lemmikin kanssa mahdollisia". Että voi hyvä tavaton taas! Eilen meillä oli manikyyri. Emäntä hutiloi Elviksen mustan kynnen kanssa niin, että siitä alkoi vuotamaan verta. Sitä verta vuoti siitä vielä tänäänkin. Vasta nyt se kynsi on rauhoittunut.

Että kyllä kait emännän pitäisi lukea horoskooppeja useammin, kun ne noin hyvin pitävät paikkansa.

Tänään on ollut mukavan lämmin, jopa +10°C. Me lähdettiin, arvatkaa minne? No kävelemään yhdelle laavulle, kun siellä on keokätkö! Me juostiin, haisteltiin ja kuunneltiin luonnon ääniä. Jos oltais vaikka nähty jotain. Ei nähty kuin kaksi muuta koiraa.




8 kommenttia:

  1. Juu horoskoopeista kannattaa eina tarkistaa miten suunnittelee päivän askareet :)
    Kivat metsälenkit teillä, varmaan oli hyvät syksy-tuoksut siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä patistella emäntää useammin lukemaan niitä horoskooppeja! Ja kyllä oli kelpoisa metsälenkki. Nukutti koko loppupäivän!

      Poista
  2. Onse iha hyvä niitä horroskooppija katella välillä. Kyllä ne usseesti paekkasa pittää. Tuossae olj hyvä esjmerkki :)
    Ompa ollunna mukavat tiet viiletellä teejjän. Voepi oekeen haestoohhii nuo kaekki muhevat hajut mittee sielon ollunna, ku kuvija kahtoo :) Ilosta männöö vuan teelle näen uuvven kuun alakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, samoin sinne. Pitääkin vielä käydä tuolla päin lenkillä, kun talvella ainakin osasta matkaa tuossa kulkee hiihtolatu.

      Poista
  3. Meijän iskä lukee horoskoopit, äippä ei niihin luata, siis horoskooppeihin iskään kylläkin. Mut pitipä horoskooppi teijän kohilla kutinsa. Löytykö keokätkö? Ainakin reissu kätkölle näytti antosalta. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kätkö jäi löytmättä, kun me oltiin suon väärällä puolella. Mutta me mennään tuonne vielä uudestaan. Oli sen verran mukava kuljeskella eikä ollut eksymisen pelkoa.

      Poista
  4. Kyllä ilmiselvästi horoskoopit kannattaa lukea jatkossa. Tiedä mitä tilaisuuksia menee ohi, ellei niihin varaudu. Onneksi Elviksen kynsi on jo rauhoittunut. Tuo manikyyri on kurjaa....t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenhän se kynsien leikkuu onnistuisi, jos kaikki kynnet olisivat mustia?

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!