sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Adventti

Adventin aika on odotuksen aikaa. Niin meilläkin. Mutta mä en taida ihan oikeasti ymmärtää, mitä meillä odotetaan. Olen kyllä kuullut sanan Hugo, mutta totuus paljastuu mulle vasta perjantaina. Tai mä pääsen nuuskimaan sitä jo torstaina.

Meillä on tehty kaikenlaisia muutostöitä. Siihen mun kopan viereen on tuotu se uusi pehmeä koppa. Emäntä petasi sen nätisti. Kaapista löytyi tuommoinen viltti. Oli kuulemma tullut joskus jonkun pesuainepaketin kylkiäisenä. Nyt on sillekin sitten käyttöä.




Kävin sitten työstämässä Hugonkin kopan vähän kotoisammaksi. Emäntä puhuu Hugosta kaikenlaisilla nimillä kuten Hugeli ja Huggis. Mutta isäntä sanoo, että sitten kun Hugo tulee meille, ei lempinimiä saa käyttää. Että se oppii tuntemaan oman nimensä.

Sitte meille on ilmestynyt toinen ruokailupaikka ja uudet ruokakupit. Tämä paikka on Hugolle. Mun ruokakupit on samaa sarjaa, mutta siniset. Ja nämä kupit oli tarjouksessa. Jostakinhan pitää tinkiä.


Mun ruokapaikka. Ja huomaa, mäkin sain uuden ruokailualustan.


Ruokailupaikat on sen verran etäällä toisistaan, että ruokarauhan pitäisi säilyä.


Ja sitten emäntä sekosi ihan lopullisesti ja osti meille uusia lelkkuja. Tosin mä en oo saanut vielä leikkiä niillä. Ja nuo valjaat se aikoo käydä vaihtamassa heti huomenna kokoa suurempaan. Tuossa XS koossa on niin pieni päänreikä, että ne ei kyllä kauan Hugolle sovi.


Että tämmöistä kummallista meillä on tapahtunut!

8 kommenttia:

  1. Kyllähän siinä on valamistaatumista... lapsen tulloon :)
    Kommeet kupit on teellä kummallahhii. Petit pittää petata. Ja varmaa pittää sinun opettoo pikkuveljellehhii mitenkä muokattaan petijä. Eehän se vielä semmosta ossoo.
    Paljo sitä kaekkee kummoo tapahtuu vielä. Eekä ennee viikkookaa ku se kaverj on jo sielä.
    Käätäppä aenuvana oloaeka nyt hyväkses :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä aioin pitää mun esikoisoikeuksistani kiinni myös sitten, kun Hugo saapuu. Ja tietysti lempeydellä koulutan sitä.

      Poista
  2. Ihanaa, Hugo pääsee silppuamaan sikaa jo ennen Aattoa! Hyvin näyttää varustelupuolu olevan hallussa. Mutta entäs se muu ruokapuoli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on ostettu samoja nappuloita, mitä Hugo saa siellä pentukodissa. Lähempänä ostetaan sitte jauhislihaa ja piimää. Ja saadaanhan me sieltäkin "starttipaketti" mukaan; ruokaa, viltti ja lelkku.

      Poista
  3. Teillä eletään innokkaan touhukkaita aikoja. Hyvä tosiaan, että ruakakupit on erillään, ei tarvii torata eikä kilpailla. Pian te totutte toisiinne, kyä veli on aina veli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön aina Lähes aina kupin tyhjäksi. Toivottavasti Hugokin. Niin ei tartte sitten toisen jämäruokia käydä syömässä. Emännän mielestä viikko on pitkä aika...

      Poista
  4. Elviksen ilmeestä näkee että on selkeästi hieman hämillään kaikesta uudesta mihin ei saa vielä koskea :)
    Eipä ole enää monta yötä valvottavana kun tulee pikku-veikka taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä todellakin ihmettelen noita TYHJIÄ ruokakuppeja...

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!