sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Lumijoella

Me käytiin tänään semmoisessa paikassa ku Lumijoki. Kuinka moni teistä tietää missä se on? No, se on ihan tässä Oulun kupeessa, mutta me eikä meidän emäntä oo ikuna päivänä käynyt siellä. Kun ei oo koskaan ollut mitään asiaa sinne päin ja se ei satu meidän normaaleille kulkureiteille. Me käytiin tietenkin etsimässä keokätköjä.

Ekaksi mentiin Viinamäelle. Ei nähty Viinamäen Mattia tai muitakaan Viinamäen miehiä. Mukava uimaranta ja rispiikolf-rata. Me ei joudettu auttamaan emäntää kätköjen etsimisessä, kun me löydettiin sopiva kepakko, jonka kanssa oli mukava vetokisata.



Sitte me ajettiin meren rantaan, Lumijoen Varjakkaan. Siellä oli laiva maalla, Hailuoto-laiva kahvilana. Nyt kahvila ei ollut enää auki. Tuo samainen laiva oli vuosia sitten Oulun torilla kahvilana.


Ja käytiin me viidessä muussakin paikassa. Me mentiin jo ihan sekaisin niistä paikoista.


20 kilometriä linnuntietä Ouluun, 50 maantietä pitkin. Muuten, kun kaikki Pohjanlahden joet laskevat idästä länteen, niin Lumijoen kohdalla maa tekee semmoisen mutkan, että Lumijoki-joki laskee lännestä itään. Emäntä sanoo, että se on semmosta knoppi-tietoa. Mitä se on?

6 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut mukava päivä! Meillä muuten tiedettiin missä Lumijoki on, kun ajellaan siellä päin ainakin kerran vuodessa. Jäbän isän puolensuku on kotoisin Kempeleestä. Mukavaa viikkoa toivottelee Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kempeleessäkin on paljon keokätköjä. Mutta sekään ei sijaitse matkalla Lumijoelle. Pitänee käydä kesällä uudestaan. Lumijoen kirkon torniin pääsee kiipeämään ja sieltä näkee kuulemma KAUAS!

      Poista
  2. Kivoissa paikoissa olette käyneet, ei ihme jollei muista kaikkien nimiä oikeassa järjestyksessä :)
    Aika jännä juttu tuo Lumijoki-juttu..enpä olis tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Lumijoki on lahden pohjukassa ja niemi kiertää sitä, josta joki virtaa mereen. Me ei tuommoisista välitetä, mutta emäntä välittää. Mutta mukava päivä meillä oli.

      Poista
  3. No en oo Lumijoesta kuullukkaa. Viinamäestä puhumatakkaa. Tuossa yhellä kylällä tiälä on kyllä Viinatsalo.
    Ompas jännä tuo Lumijoen mutka. Aena sitä uutta oppii. Vuan on nätit maesemat sielä ollunna keppiin kansa pelata ja kätköjä ehtijä :) Mukavata uutta viikkoo teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla se viinan tiputtelu ollut entisaikaan semmoista kylän ukkojen puuhaa. Kaikki tiesi asian, mutta julkisesti siitä ei puhuttu. Kun niitä viina alkuisia paikkoja on niin palijo.

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!