Terve taas kamut! Me ollaan tosiaan oltu pois linjoilta jokin aikaa. Niin kauan, että emännän piti kaivaa tämän plokin salasana jostain sen salasana-vihkosesta. Meidän isäntä oli ja on vieläkin vähän sairas, mutta suunta on parempaan päin. Nyt se on käynyt jo kolme kertaa kuntosalillakin. Joten eiköhän tässä pystytä jo hengähtämään. Siitä tuli kerralla eläkeläis-papparainen. Ja sehän on meidän kannalta hyvä. On nääs päivälenkittäjä aina kotona!
Mitäs me ollaankaan puuhailtu? Ollaan lenkkeilty ja tietty keokätköilty. Emännällä alkaa olemaan 3000 kätköä plakkarissa. Eilen käytiin pistämässä meidän kesämökki talviteloille. Ja voi kauhistus! Me kyllä tiedetään, että siinä lähistöllä pyörii susi/susia. Mutta kun me lähdettiin sieltä mökiltä, niin parin kilometrin päässä meidän mökistä juoksi susi tien yli! 😬 Siinä lähistöllä oli hirviporukka ja se susi varmaan hermostui niihin ja lähti niin rohkeasti liikkeelle. Emäntä sanoo, että me kyllä mahdutaan samalle neliökilometrille, mutta samalla alkoi suunnitelma aidan rakentamisesta mökkitontin ympärille.
Tuo Marimekon Kaivo sopii muuten aika hyvin meidän värimaailmaan. Etsi kummastakin kuvasta kaksi bostonia!
Ja kyllä on ollut harmaita päiviä! Tässä vielä muisto alkusyksyltä. Ollaan Raahessa Hummastivaaran traililla. Emäntää väsytti loppuvaiheessa, meitä ei!
Mitä nyt vähän sitte kotona...
Mukava kuulla, että isäntä on käynyt jo kuntosalilla. Välillä on pohdittukin, kuinka teillä jaksellaan. Teidän kannalta varmaan aika mukavaa, että isäntä on kotosalla. Toivottelemme hänelle terveitä päiviä!
VastaaPoistaMuuten näyttää, että elelette aika unelma koiranelämää: ulkona reippaillaan ja sisällä makoillaan. :)
Kiitokset toivotuksista! Nyt alkaa vaan ne vuoden pimeimmät ja kylmimmät päivät. Pitää kerätä energiaa tulevaa kesää varten :)
PoistaAi kun kiva, että kaikki on kunnossa nyt! Piti vähän zoomailla toista vuodekuvaa, ennen kuin tassunelikon bongasin..
VastaaPoistaKiitos! Emäntä on nukkunut työkkärin vierasvuoteella osan aikaa, että meistä kukaan ei häiriinny (paitsi emäntä, khih, hih) ja kaikilla olisi rauhaisa yö.
PoistaHieno juttu että koko lauma on taas kasassa.
VastaaPoistaHyvin kyllä maastoudutte tuonne lakanoihin, pitää olla tarkkana ettei kukaan istahda päälle :)
Huh vai suden bongasitte, ehkä se olisi varminta rakentaa aita sinne mökille.
Jaa, minkähänlaisen aidan sinne rakentaisi? Sen pitäisi olla nätti, mutta susihan tulee aidasta kuin aidasta läpi, jos se haluaa,,,
PoistaKertakaekkijjaan hieno asija että teejjän isäntä on jo kuntosalj´kunnossa! Teellä on nyt toellaan sittä seorampitäjä päevät. Mukavahan seon ku ee tarvihe keskesä olla pitkee päevee.
VastaaPoistaVoe surkeos tuo susj ku on sille teejjän mökkiseovvulle erehtynnä. Neku ee ies immeestä pelekee nämä nykyset suet. Suattasj olla johhii aeta paekallasa. Eevät aenakkaa tietimätä tulisj tontille.
Mahtava keksintö nuo samavväriset lakanat teejjän kansa. Suapi huomoomata pötkötellä immeesten petillä raahassa :) Pitäsköön meelläe vaehtoo mustarruskeeseen nuo lakanat...hmmm.
Kaivo-lakanoita on myös musta-ruskeina :) Siitä vaan joulupukille kirjoittamaan :)
PoistaHuh huh, kyä kuulkaa, kuamahyvät, kivi vierähti meijän sydämeltä, ku teijän iskä on parantunnu, ja tosiaan, nyhän te voitte viättää miästen kesken laatuaikaa JOKA päivä. Vau!
VastaaPoistaJoop! Laatuaika miesten kesken on parasta!
VastaaPoista