torstai 27. huhtikuuta 2017

Nyt toimii!

Voi että meillä on ollut huolia tämän tietokoneen kanssa. Toivottavasti tämä toimii nyt. Aluksi tämä päivitettiin ihan miten sattuu ja kun kaikki ohjelmat ovat muuttuneet muutamassa vuodessa niin paljon, niin ne ei sitten olleetkaan kaikki yhteensopivia. Sitten emäntä hukkasi kaikki kuvat johonkin pilvipalvelimeen, löysi osan ja hukkasi taas...

Mutta. Tuossa pääsiäisen aikaan me oltiin neljä yötä koirahoitolassa. Isäntäväki oli matkoilla jossain Kööpenhaminassa. Emäntä sanoi, että kun sen ei enää tarvitse huolehtia mummusta, niin nyt matkaillaan! Voi höh. Kotimaan matkoille mekin päästään kuulemma mukaan, niinku aina ennenkin. Vähän emäntä oli siellä matkalla miettinyt, että mitenkähän me jaksellaan siellä hoitolassa. Mutta hyvin me jakseltiin. Siellä oli paljon mukavaa seuraa. Ja olihan meillä toisemme. 


Meidän nukkumapaikka päiväsaikaan on muuttunut aika surmeeksi. Tommoinen viltti vaan lattialla. Emäntä on kyllästynyt pesemään meidän koppaa yhtenään, kun me merkkaillaan sitä aivan liikaa. Ei me sitä silloin merkkailla, kun porukat on kotona, mutta päiväsaikaan. Se on varmaan tämä kevät ja kaikkien tyttökoirien ihanat tuoksut, jotka saa meidät vähän levottomiksi. 


Kevättä me odotellaan kovasti. Taitaa tulla valkea Wappu tänne meidän seudulle. Ei kuki kirsikkapuut kuten Kööpenhaminassa.


10 kommenttia:

  1. Jopa ovat petiasiat huonolla tolalla! Onko teillä bostoninterriereillä oma liitto, johon voitte ottaa yhteyttä epäkohtien ilmetessä? Meillä mäyräkoirillahan on tämä Suomen Mäyräkoiraliitto, joka taitaa olla jo aika ylityöllistetty kaikkien valitusten käsittelystä...
    Kauniita kirsikkapuita on ollut Kööpenhaminassa! Yrittäkäähän värjötellä vapun yli. Jospa ilma joskus vielä lämpenisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elvis: minä en merkkaa, se on tuo Hugo, useinmiten...

      Poista
  2. Niin, toi merkkailu on kyl surmeeta, ku sen seurauksena voi menettää etuja ja varsinkin pallinsa, niiku me, joten ottakaapa kevät rennosti, kuamat. Äippä huakaili ton kirsikkapuun takia, on se kyl upee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, emäntä ei ollenkaan tykkää merkkailusta. Mietintämyssy on päässä, että mitenhän se sen suhteen toimisi.

      Kööpenhaminassakin oli kylmä. Puut kukkivat upeasti, mutta pölyttäjiä ei ollut liikkeellä.

      Poista
  3. Voi että ihanasti loikoilette samalla peitolla, tekis mieli tulla rapsuttamaan molemmilla käsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitä kyllä pitääkin rapsutella molemmilla käsillä. Jos vain Elvistä rapsutellaan, niin Hugo tunkee kans itsensä rapsutelvaksi.

      Poista
  4. Ompa surkeeks käännä teejjän makkuukset! Voe tokkiisa. Ne nuo Puhurit jo sanohhii että mitenkä voepi käävvä jos äetyy liikoo ne hormoonit hyrreemään...että elekee hyvä kamut vuan ennee tuota peetettä merkkaella. Tulloo keppee kesä teelle muuten.
    Hyvä homma ku konneet pelloo. Ja se valakee vappu on ihankohta....vuan munkkija ee oo kuulema tiijjossa tiälä :( Mitenkäs teellä kamut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu tietoakaan munkeista, se emännän ikidietti nääs.... Mutta vähän saatiin pihvistä siivuja, ne oli hyviä!

      Poista
  5. Vai on teilläkin vähän tuollaisia poikaongelmia. Mulla on ollut niitä aivan hirveästi nyt viimeisen parin viikon ajan. En merkkaile, mutta rakastan äippää niin kovasti, että se joutui nukkumaan toiseen huoneeseen oven taakse, kun ei kuulemma kestä minua. Tai Jäbä kestää sitä vielä huonommin, niin se käskee äipän muualle, että mä rauhotun. Sain jo sellaisen hormonipistoksenkin, mutta ei tunnu auttavan. Muutama ilta menee paremmin ja sitten mä taas aloitan. Äippä jo miettii jotain kumman leikkausta. Kun mä olen vähän äipästä myös mustasukkainen. Jos mua tullaan komentamaan pois, niin mä murisen. Eikä se ole kuulemma hyvä merkki ollenkaan.
    Vappuaaton aatto oli meillä valkea, mutta onneksi äippä toi Pärnusta tuon kauniin kevätilman tullessaan kotiin. Oli pois monta päivää, kun juhli jotain pyöreitä. Ja mulla oli kauhea ikävä. Onneksi se on nyt kotona; siis illalla töiden jälkeen. Meidän täytyy nyt olla tarkkoina, ettei meistä vain tule "mukapoikia"! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vastaus on viipynyt... mutta tilanne meillä on ollut mikä on. Nyt kun Elviksestä aika on jättänyt, niin merkkausta ei ole ollut juuri ollenkaan. Tänään emäntä pesi mun lepotyynyn, jota mä merkkailen aika usein, ja toivoo, että en merkkaa sitä enää. Katsotaan, miten käy...

      Terv. Hugo

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!