maanantai 19. syyskuuta 2016

"Oli synkkä ja myrskyinen yö..."

Paitsi että ei se yö ollut yhtään synkkä ja myrskyinen, vaan täysikuinen ja usvainen. Joten silloin mökillä tarvitaan valpasta vahtikoiraa. Ja sellainen olen minä, Elvis. Yön aikan kuulin vaikka mitä ääniä ja ulos piti päästä kolme kertaa. Ennen en rauhoittunut. Siellä oli ihan varmasti joku. (Emäntä: ihan hyvin on voinut ollakin, keskellä erämaata.)


Emäntä otti tämän kuvan neljätä aamuyöstä, kun me haluttiin ulos. Tämän jälkeen ei ovi enää meille auennut kuin normaalisti kuudelta.

Tuon mökkireisun jälkeen me nukuttiin tosi makeasti kaupungissa. Kaupungin äänet: autot, junat, yöreissulta palaavat ihmiset... Ne on meille tuttuja ääniä.

Sitten me on keokätkeilty. Tosi reippaasti.


Ketä lie tuo kyltti tarkoittaa? Ei ainakaan meitä.

Vallattu emännän syli mökillä... Ihan hyvin mahtuu kaksi bossukkaa.


Elvis söi loput tillit emännän kasvatuslaatikoista. (No, niissä ei tänä kesänä menestynyt oikeastaan mikään)


Sitten me vahdittiin...



Ja keokätköllä oli ruuhkaa. Tosin hirvi ehti ennen meitä. Ja mehän olisi haukuttu se lipettiin, jos se olisi uskaltunut hengailla siinä lähistöllä.


10 kommenttia:

  1. Onpas hieno kuutamo-kuva !
    Ihmisen syli se on paras paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä kiittää kuvasta ja toteaa, että paremmankin siitä olisi saanut, jos olisi ollut vähän virkumpi ja viitsinyt katsella kameran asetuksia. Mutta silloin olisi voinut yöunet häipyä kokonaan jonnekin ja aamuyö olisi ollut yhtä pyörimistä.

      Ja syliin on päästävä säännöllisesti!

      Poista
  2. Upee sääkuva, sanos meijän äippä, me todetaan, että kuvasta puuttu kaks bossukkaa. ;)
    Harmi ku asutaan ihan eripualella Suamee, ku äippä olis tarvinnu vetoapua keokätkeilyyn, mut eiköhän asiat selviinny, ku reenaa. Joo. Ilosta menoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään me oltiin semmoisella Wherigo-kätköllä yhden emännän kamun kanssa. Mutta me jätettiin se kesken, kun se oli niin tylsää kaupungilla ravaamista ja me jouduttiin tietenkin olemaan taluttimessa koko ajan. Yli kaksi tuntia käveltiin, eikä päästy kätkön loppusiteeseen. Semmoiset kätköt ei oo mukavia!

      Poista
  3. Parhaiten nukuttaa aina omassa kodissa. Muualla se on joskus vähän niin ja näin, kun on niitä kaikkia erilaisia ääniä... Hyvä, ettette sattuneet kätkölle yhtä aikaa hirviön kanssa. Siinä olisi eläinparka joutunut kärsimään teidän käsittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä nuo jäljet vaikutti aika tuoreilta, koska ne on vielä kosteita tuolta sisältä. Ja ihan melko tiheästi asuttulta lähiöalueelta ne löytyivät. Tuon kuvan yläreunassa on maantie ja alareunassa on jalkakäytävä. Siihen väliin oli just laitettu multaa ja istutettu ruohikkoa. No, ruohoa ei vielä näy...

      Poista
  4. Kommee on kuutamokuva! Suet liikkuu kuutamolla, elä hyvä mies mäne sinne pihalle pimmeeseen sillon! Seon immeesen sylj ja peti paras paekka koeralle, päevällä ja yöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntäkin toivois, että me nukuttais vaan peiton alla. Se ei uskalla päästää meitä omin nokkinemme yöpihalle, vaikka päivisin saadaan temmeltää siellä vaikka kuinka.

      Poista
  5. Mahtava kuutamo! Kyllä siellä tuollaisena yönä on syytä käydäkin usein vahtimassa tilannetta. Ettei pääset hirvet ikkunan taakse katselemaan. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja sitten siellä on nähty ahma. Ketut nyt on ihan jokapäiväisiä ja hirvet. Pappa näki siellä kerran karhun... (Emäntä tosin epäilee, mutta naapurin emäntä oli työmatkallaan törmännyt myös siihen, joten pakko kait se on uskoa)

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!