tiistai 26. marraskuuta 2013

Yksi pärinäkone lisää

Ja mä ku luulin, että mä oon nähnyt ja haukkunut kaikki mahdolliset pärinäkoneet, niin mitä vielä! Viikonloppuna meillä oli joku suursiivousoperaatio. Ja ette ikinä arvaa, mikä kone meille tuotiin? No, PAINEPESURI. Emäntä hurautti sillä saunan lauteet puhtaaksi. Järkyttävä kone...

Eikä siinä vielä kaikki. Meiltä vietiin kaikki pehmoinen ulos muka tuulettumaan. Mulle ei jäänyt yhtään lämmintä ja pehmeää työnjohtajan paikkaa. Mutta sitte emäntä heitti sieltä saunasta tämmöisen pyyhkeen lattialle. Joten mun piti sitte tyytyä tähän. Ja mä en oikeastaan edes kehtaa sanoa, mikä pyyhe se on... Se on kuulemma emännän pefletti... pesukoneeseen menossa...

Sitte mä kuuntelin radiota. Siellä lauloi Jenni Vartianen Missä muruseni on? Siinä laulussa oli jotain erikoista, ihan piti keskittyä kuuntelemaan sitä. Samoin mä kuuntelin pää kallellaan saman laulajan toistakin kappletta. Jennillä on koiraystävällinen ääni.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Herätyskello

Tuossa edellisen postauksen kommenteissa mä keskustelin mun plokikamelin Vilin kanssa siitä, että me kyllä tiedetään, mitä kello on. Meille kummallekin on käynyt niin, että isäntäväki on tullut "liian" aikaisin kotiin ja me ei oltu yhtään valmistautuneita siihen. Niiku tervehtimään iloisesti eteisessä, vaan ihan unenpöpperössä ja haukotellen tultiin katsomaan, että kuka sieltä oikein tähän aikaan tulee.

Meillä ei myöskään oo koko syksynä soinut herätyskello. (Paitsi jo on ollut jotain tositosi tärkeää, kuulemma) Mä oon herännyt takuuvarmasti siinä 5,45 - 6,00. Mä tuun siihen isännän viereen ja heiluttelen mun päätä niin kovasti, että mun pystykorvat läpsyy silleen kivasti ja porukat herää. Mutta yksi aamu mä nukuin pommiin! Mä heräsin vasta seittemältä. Isännällä tuli tosi kiire töihin. Onneksi sen ei tarvitse kammata tukkaa tai meikata.

Joten nyt meillä on taas herätyskello viritettynä. Mutta tuo aamu oli kyllä vahinko. Taas tänään heräsin 5,55.

Me käytiin emännän ja sen tyttären kanssa katsomassa tämmöisiä valaistuja orikameja vai mitä ne nyt oli. Nää on varmaan aaseja tai jäneksiä. Muuten oli mukava reissu, mutta mä en saanut edes nuuhkia noita teoksia.

Paluumatkalla käväistiin koirapuistossa, kun mä halusin niin kovasti. Siellä ei ollut yhtään kamua ja emäntäkin kuvasi vain aitaa. Mutta ulkona oli tosi kivaa, kun on satanut lunta ja teillä ei ollut yhtään sitä tappajasoraa.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mun lauma

Mun lauma on aika pieni. Siihen kuuluu isäntä, emäntä ja mä. Joten mä kyllä pystyn pitämään näin pienen lauman hyvin kasassa. Ja lauman vieraileviin tähtiin kuuluu emännän ihmislapset, joita mä nään aina silloin tällöin. Ja silloin mun riemulla ei oo rajoja.

Eilen ilalla mun yksi lauman jäsen katosi tavoistaan poiketen aika pitkäksi aikaa. Tuollaisiin tunnin parin poistumisiin mä oon kyllä tottunut. Mä tiedän, paljonko aikaa kuluu kauppareissuun tai kuntosalikäyntiin. Mutta eilen oli jotenkin omituista.

Aluksi mulla kului aika emännän kanssa ihan normaalisti. Käväistiin kaatosateessa ulkona asiolla ja vähän palloteltiinkin. Mä löysin mun yhden vanhan kumipallon ja se pomppi aivan vallattomasti. Mutta emäntä otti sen multa pois, kun se jaksanut viidettä(toista) kertaa kaivaa sitä sohvan alta kävelysauvalla.

Mutta sitte mä tulin levottomaksi. Mä yritin viestittää mun emännälle, että "etkö sä huomaa, yksi puuttuu". Ja se vaan istui rauhassa sohvalla ja töllötti jotain Suomi leipoo -ohjelmaa.

Ja vihdoin! Yli kolmen tunnin päästä mun isäntä tuli kotiin. Siis hirmeen kauan se oli pois. Se oli kuulemma ollut jossain jääkiekko-ottelussa ja jotkut Kärpät olivat ottaneet 16. pelivoittonsa putkeen. Mä en tajua semmoisesta yhtään mitään. Mutta pääasia, että tuli kotiin.

Isännän ja mun omat leikit. Pääpusku-kisa. Yleensä mä voitan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ei tullut Eino kylään

Juu, ei tullut Eino-myrsky tänne saakka. Vaikka mua varoiteltiin jo illalla, että aamulla ei sitten lähdetä lenkille, kun on myrsky. Ja mitä vielä, ihan pikkuisen puut vain heiluivat. Emännän kännykkään oli tosin yön aikana tullut neljä viestiä kesämökkipaikkakunnan sähkälaitokselta. "Osoitteessa xxx on sähkökatkos, vikaa paikannetaan, katkoksen kesto ei tiedossa". Sitten "Sähkökatkos on päättynyt". Ja samat litaniat vielä kerran aamulla. 

Me nähtiin aamulenkuralla vain yksi kaatunut puu, sekin taisi alunperin olla lahovikainen.


Mutta sitten kaupungilla me nähtiin Alma! Alma on ranskis ja asuu samoilla huudeilla ku mä ja me törmäillään aina silloin tällöin.



Mä teen ensin asiaan kuuluvat tervehdykset ja sitten alan sipisemään Almalle salaisuuksia. Musta tyttökoirien korvat tuoksuu aivan ihanilta! Alman näkeminen piristää aina.


Mutta voi! Kun päästiin kotiin, mä huomasin, että tappajasora oli tehnyt tehtävänsä. Nyt mun pitää parannella pari päivää tuota tassussa olevaa haavaa. Tossuja en vielä suostu pitämään!