Pyjamapäivä

Tässä on kuulemma ollut kaikenlaisia päiviä. Nenäpäivä, isänpäivä ja kuulemma emännällä on tänään myös pyjamapäivä. Mitä lie tarkoittaa. Mutta ulkona on satanut ihan tosissaan eikä kukaan meistä, vähiten minä, oo halunnut ulos. Joten me on järjestelty kaappeja ym. Eikä ollut yhtään turha homma. Löydettiin mm. mun yks pallo. Tosin se otettiin multa heti pois, kun sisällä ei kuulemma heitellä palloa. Tylsää. Ja sitte mulla oli jotain tottelevaisuuskoulutusta. Niiku PAIKKA (hirmeen pitkään) ja sitte vasta TÄNNE-kommennosta sain lähteä liikkeelle. Kunhan nyt emännän mieliksi tottelin. Kun en saanut muuten kanapaloja. Ihme pihtailua.

Terävää soraa

Eilen illalla mä ohitin mun iltaruuan. Samoin aamulla aamuruuan. Sitte multa tuli oksu. Sitä ennen mä köllöttelin ihan rauhassa emännän vierellä sängyllä ja se ihmetteli, kun mun maha kurisi ja murisi. Se meinasi hakea kännykän ja äänittää sitä murinaa. Sitte mä aloin yökkäilemään ja emäntä sai nostettua mut viime tipassa paljaalle lattialle. 

Emännän oli pakko lähteä töihin, kun kuulemma sairaan koiran hoitoon ei saa mitään lomia. Mä en saanut edes eroahdistuspuruluuta. Pikku palan juustoa vain.

Mutta kun se tuli kotiin, mä olin oma iloinen itteni. Mä pompin ja juoksin, heilutin mun pyllyä niin vimmatusti kuin jaksoin, esittelin mun puruluuta ja juoksin ees taas. Ja koska tänään ei oo satanut mitään, ei vettä, räntää tai lunta, me lähdettiin vähän pidemmälle lenkuralle. Oikeastaan mä en oo käynyt kunnon lenkillä sitte lauantain, kun on ollut niin kaamean märät kelit.

Mutta. Pyöräteille oli levitetty semmoista terävää soraa, täkäläiset pyöräilijät kutsuvat sitä "tappajasoraksi". Ja se on kyllä terävää. Se pistelee mun tassuja ihan kamalasti. Isäntäkin tokaisi, että pakkoko sitä on heti levittää, jos on vähän liukkaampaa. Ja nyt kun ei oo liukasta, niin siinä pyörätiellä kyllä kärsii sekä pyörät että koirat. Nih.

Ootan isäntää kaupasta. Huom! Uusi takki päällä.

Emäntä tarkensi kyllä ihan johonkin muualle kuin muhun.

Syyslenkuralla

Tänne Pohjolaan ei tuu kunnon talvi sitten millään. Eilen satoi lunta, mutta nyt se on ihan litsläts sulanut. Ja kuten hyvin tiedätte, märkä ja sohjo ei vaan oo mua varten.

Tässä mun kodin lähellä on yksi hyvä puisto, jossa me lenkkeillään paljon. Tai oikeastaan mennäänpä me minhin päin tahansa, me mennään aina sen saman puiston läpi. Nimittäin Hupisaarten kaupunginpuiston. Me kyllä kutsutaan sitä Ainolanpuistoksi. Se valittiin vuonna 2005 Suomen kauneimmaksi kaupunginosaksi. Lauantaina oli vähän kohtalaisempi keli, joten eiku lenkille!

Tätä puistoa kutsutaan myös siltojen puistoksi. Niitä siellä riittää. Tässä mä matkaan teatterille, kun isäntäväki menee kuulemma katsomaan jotain näytelmää ja ne haki liput ennakkoon. Onkohan se samalainen kuin mun näytelmät? Ja hei, eikös mun kuuluis päästä kans mukaan? Miten niin en pääse?

Tässä mä oon samaisessa puistossa vähän aiemmin syksyllä ja nuuskuttelen Essi Korvan työtä. En nostanut jalkaa :) Tämä on kuulemma taidetta. Aina oppii uutta.

Kaamos

Jotenkin tuntuu, että tämä pimeys ei oo yhtään mua varten. Nukuttais koko ajan ihan kamalasti. Ja ulkona on märkää. Aamulenkilläkin mä pistän heti tarpeellisten asioiden jälkeen nelitassujarrutuksen päälle ja en liiku mihinkään. En mihinkään. Monesti on melkein panta lähtenyt päästä, kun mua kiskotaan ja komennetaan eteenpäin. Tai sitten mä kinkkaan kolmella jalalla. Yritän ainakin säästää yhtä tassua kastumasta. 

Ja aamuisin mä yritän varata itselleni hyvän köllöttelypaikan koko päiväksi, mutta siinä mä en oo vielä onnistunut. Tässä onkin kuva-arvoitus. Etsi kuvasta koira.

Siellä mä oon, vaikka ei näy yhtään. Mä oon laskenut sen varaan, että emäntä ei viitsi petata sänkyä ja se unohtasi mut tuonne köllimään. En oo vielä onnistunut.

Sitten yhtenä päivänä mä luin taas emännän kanssa lehtiä ja päätin verrytellä siinä samalla. Arvatkaas oliko emäntä tyytyvänen, kun mun peba oli noin yhden sentin päässä sen nenästä? Khih hih. Minusta tuo oli mukava temppu.