sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Vito

Hugo: Melko pian Elviksen kuoleman jälkeen mulle alettiin etsimään kaveria. Isäntäväki kävi katselemassa niitä staffejakin, mutta emäntä totesi niiden olevan aivan liian isoja ja energisiä meikäläisen seuraksi. Niinpä emäntä pisti viestiä Sirpalle (Elviksen veljen Elmon emänälle). Ja siitähän ei sitten kauan mennyt, kun meille luvattiin yhdestä pentueesta pentu. Mutta aina sanalla jos... (Ne pennut ei oo vielä syntyneet, odotellaan ainakin viikko).


(Leena Lähdesmäen akvarelli musta ja Elviksestä. Meidän kaikkien mielestä tosi hieno.)

Mutta eilen, lauantaina, tapahtui sitten ihme. Tuo samainen Sirpa huomasi ilmoituksen, missä 12 viikkoinen Vito etsii uutta kotia. Vito oli ollut jo perheessä, mutta sen ja perheessä jo olleen ranskanbulldogin kemiat eivät vaan olleet sopineet yhteen. Joten siitä emännän puhelinsoitosta meni vuorokausi ja Vito muutti meille. Musta tuli yhdessä vuorokaudessa pikkuveljestä isoveli!

Me on riehuttu, oltu koirapainia ja torkuttu. Eli ihan tavallista bostonin elämää. Riehuttu niin paljon, että emäntä ei kuulemma oo saanut meistä yhtään julkaisukelpoista kuvaa, paitsi tuon yhden.


Vito: Mä muutin siis Haapavedeltä Espooseen, takaisin  Haapavedelle ja sieltä tänne Ouluun. Oon sopeutunut tosi hyvin. Syönyt hyvin ja kakannut hyvin (ulos!). Nukkunut en oo vielä kovin hyvin, koska jokainen uusi ääni saa mut hereille. 


Emäntä: Ja sitten taas uusi banneri plokille.... Ja tästä se taas alkaa. Elämä kahden koiran kanssa. Ihanaa.

10 kommenttia:

  1. Voi että! Sanat ei riitä kertoon kui onskuja me ollaan teijän pualesta ja kanssa. Tervetuloo, Vito, joukkoon. Ai hurja, ai hurja, ku mukava jutska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on niin, että meillä ainaskin on kaksin mukavampaa. Hyvin on mennyt toistaiseksi!

      Poista
  2. Voe että hieno uutinen! Iha kaaheen ilosija ollaan teejjän puolesta :) Tervettulloo Vitolle tännehhii plokimualimaan! Mukavija veljespaenija teelle ja ilosija aekoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on matot ihan makkaralla, kun juoksua ja painia riittää :)

      Poista
  3. Vau! Kuulostaa, että olet hyvin ottanut hoitaaksesi isoveljen homman, kun teillä on ollut noin vauhdikasta. Ja älä huoli Vito, kyllä se unikin aikanaan taas maittaa kunnolla äänistä viis. Onnea uudesta kodista ja tervetuloa blogimaailmaan! :)
    (Ja akvarelli on meidänkin mielestä hieno!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, viime yö meni tosi hyvin. Vain yksi herääminen ja sekin emännän syy. Sillä tuli asiaa vessaan, ei meillä....

      Poista
  4. Onnea Hugo isoveljeksi tulosta! Vito näyttää tosi suloiselta kaverilta. Nyt sulla onkin aika opettaminen, miten teillä on tapana olla ja elää.
    Tuo akvarelli sinusta ja Elviksestä on tosi hieno.
    Ja Vitolle terveiset: Olet päässyt takuulla hyvään perheeseen, joten eiköhän se unikin sieltä tule.
    Ihanaa syksyä koko porukalle! t. Eka ja perhe

    VastaaPoista
  5. Onnea pikkuveljestä ! Innolla odotetaan teidän seikkailuista (ja kohelluksista) kuvia ja tarinoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin kova vauhti päällä, että emännän kamera ei ehdi joka kohtaukseen mukaan...

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!