tiistai 19. heinäkuuta 2016

Nyt loppui räkytys...

Siis mehän ei räkytetä, vaan tervehditään iloisella haukkumisella, kun isäntäväki tulee kotiin. Yleensä me aloitetaan iloinen tervehdys jo, kun ne on alaovella. Samoin me ilmoitetaan selvästi ja kuuluvasti toiselle sisälläolijoista, kun jompi kumpi isäntäväestä saapuu sisälle vaikka roskapussin tyhjennysreissulta. Sitten kun meille tulee vieraita, niin siiten me vasta näytetäänkin, kuinka kovia vahtikoiria me ollaan ja kuinka iso ääni meistä lähtee. Eikös nämä kaikki ole normaalia koiran käyttäytymistä? Emäntä sanoo että joooo... Mutta kun me asutaan kerrostalossa...

Nyt se sitten hommasi meille kaupasta tämmöiset kaiuttimet.


Huomenna testataan, toimiiko. Ne reagoi kuulemma koiran haukkuun ja niistä tulee jotain ultraääntä. Ja sitten sitä ultraääntä voi käyttää myös koulutukseen, jos haluaa vaikka kitkeä koiralta jonkun pahan tavan pois. Mutta meillähän ei ole huonoja tapoja...


Elvis: Minä en hauku liikaa...


Hugo: Enkä minäkään hauku liikaa, ulkoa varmaan kuuluu jotain ääniä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Lomalla!

Meidän porukat on edelleen lomalla, siinä syy plokihiljaisuuteen. Ja se, että mökillä ei ole nettiyhteyttä. Kaiken kukkuraksi emäntä unohti kameran päälle ja sen akkuhan sitten loppui. Eikä ollut laturia mukana. Mutta tarviiko sitä kaikkea aina kuvatakaan? Kännykällä se otti yks ilta pari kuvaa. Kun mä Elvis näytin niin hassulta, kun mun huuli oli mutrulla...


Mökillä oli tulva... ja sitten tulva laski. Onneksi ensi viikolle on luvattu jo ihan kesäkelejä. Päästään takaisin mökille.


Ja tässä vielä tunnelmia meidän lapin reissulta. Kotona me ei saada hyppiä pöydälle, mutta reissussa on vähän toinen meininki. Me odotetaan tässä kuvassa, että milloinka se isäntä tulee kaupalta...


Kilpisjärvellä oli mukavaa...

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Saanan valloitus

Kuten meidän plokin lukijat varmaan muistavat, viime vuonna me tehtiin semmoinen kolmen tunturin road trippi eli Levi, Saana ja Ylläs. Levi ja Ylläs me valloitettiin, mutta Saanan laella me ei käyty. Nyt sekin on sitten korjattu.

Matkareitti noudatti samaa tuttua linjaa. Kun kumpikaan noista isäntäväestä ei niin usein ole Lapissa vieraillut, niin kaksi kertaa samassa kohteessa ei ole niiden mielestä liikaa.

Eka yö oltiin Sokos Hotelli Levissä. Tuo poro tuijottaa meitä... Ja tämä ilta oli ainoa, jolloin sade häiritsi meitä.

Sitten suunnattiin kohti Kilpisjärveä. Lapland Hotel Kilpis tarjosi koirille tervetuliaisnamit, vesikupin ja omat pyyhkeet! 

Seuraavana aamuna me lähdettiin valloittamaan Saanaa. Ensin käveltiin jonkin matkaa tunturikoivujen seassa. Lämmintä oli jo aamusta noin +20°C. Isäntäväki pelkäsi, että ne otti liian vähän juomaa matkaan. Me sen sijaan lipitettiin vettä tunturipuroista. Vaikka oli meillä omakin vesipullo mukana.

Sitten alkoi varsinainen nousu Saanalle. Siinä on alussa 748 porrasta. - Tulkaa jo hitulaat, me mennään jo!

Me hypeltiin edestakaisin, vapaina. Meidän isäntäväki on semmoista melko aamuvirkkua sakkia. Tai ainakin nyt ne oli aamuvirkkuja, niin ei ollut vielä paljon muita kulkijoita.

Portaat on noustu! Me ollaan ihan ok, isäntäväki puuskuttaa.

Sitten alkoi aika kivikkoinen ja ei niin helppo osuus. Mutta niin vain meidän emäntäkin selvisi siitä. Maisemat oli upeat. Meitä ne ei kiinnostanut...

Siellä ylhäällä kävi vain semmoinen juttu, että jossain välissä alastuloa Elviksen talutin, jossa oli myös kaulapanta kiinni, putosi jonnekin. Me edettiin sinne huipulle aika hitaasti (kiitos emännän), niin sinne alkoi ilmestyä yhä enemmän porukkaa ja koiria. Eli meidät pistettiin talutushihnaan, kun tultiin alas. Mutta Elviksen hihna oli siis kadonnut. Emäntä teki sille uuden hihnan omasta vyöstään... Muutoin meille riitti silittelijöitä ja puhuttelijoita. Siinä välissä emäntä sanoi yhdelle ylösmenevälle ystävälliselle pariskunnalle, että jos löydätte jostain koiran taluttimen, niin sen voisi palauttaa vaikka hotellille. Ja sitten kävi vielä niin, että paluumatkalla emännältä loppui kunto. Me edettiin alas toooosi hiiitaaaasti.

Kun me vihdoin päästiin alhaalle, emäntä istui mättäälle ja käski isännän hakea auton just siihen. Emäntä ei kyennyt liikkumaan enää metriäkään. Ja kun emäntä nökötti siinä mättäällä, niin siihen tupsahti yksi pariskunta, joka me oltiin kans nähty siellä ylhäällä, ja ne ojensi meille Elviksen taluttimen. Mikä onnen sattuma! Emäntä oli tosi iloinen. (Ja kyllä se emäntä toipui tuosta energiapulasta aika nopeaan. Jo tunnin kuluttua se haki vielä muutaman keokätkön hotellin läheltä.)

Sitten me oltiin myös Ylläksellä. -Miten niin tuon auton rekkari on hauska?


Hugo: Kuule Elvis, sulla on sääski poskessa, mä otan sen pois.

Lapland Hotel Saagan tervehdys koirille oli tämä. Me jaettiin nuo namit ristillisesti. Eli murenneltiin ne lattialle. Me ei oikein kumpikaan tykätä noista...

Siitten aamulla kuuden maissa, kun isäntä lähti lenkittämään meitä, niin me kohdattiin kaksi poroa. Me oltiin niin ymmyrkäisinä, että ei osattu sanoa yhtään mitään niille poroille. Mutta niitä kiinnosti kyllä kovasti, että mitä me ollaan. Valitettavasti emäntä ei ehtinyt ottaa hotellin ikkunasta lähikuvaa meistä ja poroista. Tuossa ylimmässä kuvassa me ollaan isännän kanssa oikealla.


Mutta oli mukava reissu. Ja jotkut vielä pohtivat, että voiko koirien kanssa matkustaa. -Kyllä voi!