keskiviikko 3. elokuuta 2016

Taas reissussa


Me päästiin taas reissuun! Meidän emäntä sanoi, että se on ollut niin ressaantunut koko kesän, että vielä ennen töiden alkamista sen PITÄÄ päästä jonnekin, missä seinät ei ahdista ja ilma on raikasta. (Syy tähän on se, että meidän mummu on kamalan sairas ja emäntä on käynyt sen luona koko kesän joskus monta kerta viikossa.) No, meillehän se sopii. Nyt tuli semmoinen hyvä väli mummun sairaalajaksojen välissä, että me pyrähdettiin Saariselälle. 

Saariselällä me yövyttiin Holiday Club Saariselässä. Ei tullut tuliaispussia ja muutenkin emäntä sanoi, että aika kämänen hotelli. Ei uskois, että se on neljän tähden hotelli. Siispä Elvis päätti merkata hotellihuoneen ovenpielen, khih hih. 



Matkalla me poimittiin tietenkin monta keokätköä. Uusia kuntia tuli emännälle Kemijärvi, Pelkosenniemi, Sodankylä, Inari ja paluumatkalla Ranua. Kuvassa me ootellaan Kemijärven asemalla, kun emäntä etsii sitä kätköä.


Tää on joku rokkari...

Saariselällä me sitten patikoitiin koko rahan edestä. Me käveltiin mm. semmoista Aurora-polkua, jonka varrelle oli patikoijille rakennettu tosi hyvä levähdyspaikka, Aurora-päivätupa. Mehän tutkittiin paikat ja kirjoitettiin nimet vieraskirjaan.




Sitte me tietenkin käveltiin niiden keokätköjen perässä. Me olitiin aina illalla ihan puuh... Kiilopäälle me ei kiivetty, kun se oli pilvien peitossa. Me käväistiin siellä autolla. Se on ainoa Suomen tuntureista, jonka huipulle johtaa yleinen autotie. Me oltiin siis sananmukaisesti pilvessä. Näkyvyys oli melkein nolla, joten ei valokuvia. 

Sitten me törmätiin tämmöiseenkin "nähtävyyteen". P.S. keokätkö on vasemman jalan kantapään alla kolossa...


Mutta olihan mukava reissu taas. Me saatiin paljon rapsuja ja ihailijoita. Mm. yksi japanialainen turistiporukka otti meistä ainakin sata valokuvaa... Eikö ne oo ennen nähnyt koiria? Niin no, ei varmasti yhtä komeita kuin me :)


Petteri Punakuono (emännän autosta ottama "turistikuva").

12 kommenttia:

  1. Huippisreissu, taas, teillä kuamakaverit, joo. Toi keokätkeily olis meijänkin miälestä kivaa, mut meijän äippä ei oo yhtään edistynny siin aiheessa. Ei muuten ihme, että ne jaappanilaiset sekos teijän nähessään, oot kyl niin komeita ja edustuksellisia. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä Saariselällä oli muuten paljon koiria. Me nähtiin siellä yks mäyriskin, pitkäkarvaista mallia. Japanialaiset oli ihan hupsuja...

      Poista
  2. Tuo on kyllä niin hyvä kuva kun odotatte vuoroa allekirjoittaa vieraskirjaan :)
    Varmaan puhti pois noin aktiivisen reissun jälkeen, kiva sitten loikoilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mennyt vähän rytmit sekaisin. Herätään täällä kotonakin hirmu aikaisin, johtuen siitä, että hotellissa kuului aikaisin aamusta jo kaikenlaisia ääniä. Tosin illalla kyllä mentiin aikaisin nukkumaan.

      Poista
  3. Onpas teillä ollut hauska reissu! Kyllä emäntä on tuollaisen hetken tarvinnutkin sairaanhoitajan roolinsa ohessa. On tosi raskasta kun lähiomainen sairastaa. Kai te laitoitte oman käpälän kuvan sinne vieraskirjaan? Olis meinaa ollut päheetä, sellainen kurainen tassun kuva siellä kaikkien kirjoitusten joukossa. Kyllähän teitä nyt pitääkin kuvata, kun olette niin komeita. Teidän emännän porokuva on parempi, kuin meidän äipän joskus häämatkalla ottama. Se ihmetteli kuvan saadessaan, että mitä tuollaista taloa on kuvattu, niin Jäbä nauroi, että äippä ei muista kuvanneensa niitä poroja siinä kuvan alareunassa ihan pienessä koossa!!! Onneksi olitte tuollaisessa pilvessä eikä niissä missä tuo kuvan rokkari välillä oli. Olis voinut olla koirapoikien maailma ihan sekaisin. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei me siihen vieraskirjaan saatu tassun kuvaa, kun sillä jäkälä ja puolukkakankaalla ei ollut kuraa. Muuten kyllä. Hiekkaa tuli sisälle vähän meidän tassuissa. Tuo Aurora-tupa oli niin siisti ja hieno, että emäntä lakaisi sen meidän lähtiessä sieltä, ettei kenelläkään tule sanomista...

      Poista
    2. Ai niin piti muuten sanoa, että meidän äippä juuri heinäkuussa kuunteli Kempeleessä radiosta tuosta Martasta, että se oli saanut juuri uudet vaatteet. Oli mukava juttu!

      Poista
    3. Hih hih.. Martta oli meille ihan uusi tuttavus.

      Poista
  4. No eehän tuosta voe muuta sannoo ku että huippureessu! On takkuulla ollunna mukavata ja hienoja nähtävyyksijä :) Vuan ompa harmi se ettee mittää tulijjaespussija oo ollunna. Ee oo uateltu kyllä nyt sielä hotellissa asijakkaeta!
    Melekonen mummu tuo Martta... haakuittako yhtää? Kyllä oes multa muutama haakku piässy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me haukuttu Marttaa. Yleensäottaen me ei haukuta (muutako siis kotona, kun isäntäväki tulee kotiin) ekana. Jos vastaantuleva koira haukkuu, niin mekin haukutaan. Mutta jos vastaantuleva koira on hiljaa, niin mekin ollaan. Ja Martta ei haukkunut...

      Poista
  5. Martan mittasuhteita on jotenkin vaikea käsittää, vaikka te olette vieressä mittakeppeinä!
    Geokätköily vaikuttaa hyvältä harrastukselta, kun siinä koira pääsee liikkumaan mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geokätköily on erinomainen harrastus niin koiran omistavalle kuin koirattomallekin henkilölle. Koirat saavat liikuntaa monipuolisessa ympäristössä. Suosittelen!

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!