tiistai 6. maaliskuuta 2018

Toipilaana

No nyt se on ohi, se meidän kassileikkaus. Kymmeneltä oltiin ellillä ja yhdeltä päästiin kotiin. Meidän oma elli, Mari, oli talvilomalla, joten meidät leikkasi saman eläinlääkäriasema Lemmikin lääkäri Riitta-Liisa. Riitta-Liisa oli myös oikein mukava ja pätevä lääkäri. Ja puhelias. Hän ehti mm. kertoa, että hänen kurssikaverinsa Heikki on Lennun eläinlääkäri ja sillä meriitillä hän oli päässyt myös itsenäisyyspäivän vastaanotolle 😊.


Tämä päivä me todennäköisesti vaan pötkötetään. Sohvalla on pyyhettä sun muuta imukykyistä, koska saattaa olla, että pissaa voi vähän lirahtaa, kun ollaan niin pökkerössä. Elli sanoi, että lattialämmitetty pesuhuoneen lattia olisi meille paras paikka, mutta eihän me nyt sinne jäädä!


Ja täällä Oulussa ei ollut missään myynnissä meille sopivia sterilisaatiohousuja, joten emäntä osti kaupasta meille tuommoiset vauvojen vaippauimahousut. Ne onkin kyllä kätevät ja varmasti halvemmat kuin ne sterkka-housut. Nuo maksoi alle kympin kappale Prismasta. Vitolla on koko 70 ja Hugolla koko 80.


Huomenna ollaan jo varmasti virkumpia. Yhdesti on käyty  ulkona pissalla. Muuten otetaan lunkisti.

8 kommenttia:

  1. Pikaista toipumista! Ensi kesänähän nuo uikkarit käytännössä maksavat itsensä takaisin, kun voitte olla biitsin komeimmat uroot mätsäävissä uikkareissanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo uikkarit ei ollutkaan hyvät... Liukkaat ja ei pysyneet jalassa. Emännän vanhoista pikkareista viritettiin uudet suojat.

      Poista
  2. Päivä tai pari siin toipumisessa menee, joten tsemppiä pojat! Kohta taas pinttelette poluilla ja turuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan taas entisellään. Tyhjät pussit vaan hölskyy perässä :)

      Poista
  3. Voi pieniä uikkareissaan, pikaista toipumista ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uikkarit taitaa pesun jälkeen mennä emännän lapsenlapselle. Eivät nääs pysyneetkään jalassa..

      Poista
  4. Pikasta paranemista kuomat! Tuosta hommasta onneks toepuu jootuin. Ja ne tyhjät pussukattii hävijjää sieltä vaevoomasta. Toevottavasti on tarkka tikinottaja että suapi kaekki poekkeen. Ettee kää niinku mulle että yks jäe ja siitä meenasj riesan tyrkätä.
    Nuo hoosut on kyllä oekeen tyylikkäät:) Harmi ku eevät pysynnä sittä kuitenkaa piällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meillä ei ole onneksi tikkejä, vaan haavat on liimattu. Hyvin on liima kestänyt :) Ja ei enää tarvita mitään housuja... Onneksi.

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!