keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tapahtui kummia

Viime perjantaina tapahtui kummia. Me jäätiin normaaliin tapaan meidän keittiö-olohuone -tilaan, kun isäntäväki lähti töihin. Työhuoneiden, makkarin ja kaikki muutkin ovet olivat suljettuina.

Kun isäntä tuli ensimmäisenä kotiin, me ei oltukaan sitä vastassa ovella, vaan oltiin suljetun oven takana sen työkkärissä. Sieltä me yritettiin esittää meidän tervetuliaishaukut.

Ensin isäntä ajatteli, että huoltomies on käynyt. Mutta ei, huoltomies ei tule varoittamatta tai ilmoittamatta. Ja kaksi isännän kirjaa löytyi revittyinä luettuina. Toinen olkkarista ja toinen keittiön pöydän alta.

On siis käynyt siin, että Hugo on saanut pomppimalla työhuoneen oven aukeamaan. Sieltä kumpainenkin on hakenut itselleen luettavaa. Ja tästä riemastuneena työhuoneessa on riehuttu niin, että jompi kumpi onnistui sulkemaan oven ja kumpikin jäi työhuoneen sisälle loukkuun. Onneksi "tärkeämmät" paperit jäivät koskematta.


Että ollaan me melkoisia sankareita. Meillä on muuten nyt täysi talvi. Lunta ja pikkupakkasta riittää. Kunhan vain aurinko paistaisi enemmän, että kuviin tulisi kirkkautta.


Ja joulukoristeitakin on laiteltu. Meillä on tämmöinen "kuusi".



11 kommenttia:

  1. Pojat on poikia, aina koiruudet mielessä. :)
    Riippulukot huoneiden oviin, se voisi auttaa...kokemusta on, ei koirista eikä pojista, vaan ihka omasta lapsuudestani. Lapsena söin Sirkku-palasokeripakkaukset tyhjiksi sillä aikaa, kun vanhemmat olivat töissä. Sitten yhtenä päivänä ilmestyi Abloy-riippulukko mm.ruokakaapin oveen. Yääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain on varmaan keksittävä... Mutta kun sisustuksen pitäisi olla myös jotensakin "tyylikäs".

      Poista
  2. Nerokasta toemintata kamut! :) Kuhan eevät hoksoes isäntäväkj kiäntee niitä kahvoja toesimpäen. Että aakijjaa ovet ku kiäntää kahvoo ylöspäen. Meellä ruojat olj tehneet minun yhelle eeltäjälle semmosen tempun.Tarina ee vuan kerro että mihinkä ovveen. Arvelisin että makkuukammarin...ku niät on nyt se kahva epäkunnossa.
    Talavi on tiälläe. Pakkasta nyttii toestakymmentä astetta.Pakko pittee vuatetta piällä pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne suunniitteli jottain kuminauhasalapaa. Saapa nähä, mitä siitäkin tullee...

      Poista
  3. Olette te äteviä poikia ja omatoimisia ! :)

    VastaaPoista
  4. Pojat, ootte kyl mahottoman eteviä! Ny annetaan teille pojoja. Oli sikamakee suoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee varmaan kohta jotkut lisälukot oviin... :)

      Poista
  5. Tee vaan jatkatte noita joron hommia. Ei parane tuollaisia kirjansyöntihommia kuulkaa tehdä näin ennen joulua. Jää pian kinkut paistamatta ja lahjat saamatta. Mutta tuo ovien avaaminen on kyllä taitolaji. Mun kaverikoira onnistui pääsemään päivällä ulos ja talossa meni hälytykset päälle. Koira vain huilaili pihalla ja vartijat tulivat katsomaan. Toisella kerralla se oli lähtenyt tytöille ja tuli isäntää vastaan kun isäntä lähti pyörällä kaveria etsimään. Että kyllä meidän kanssa tarkkana saa olla. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallu, meidän edeltäjä, pääsi kans karkuteille rivitalosta. Ovi oli vaan auki ja Valllu jolkotteli emäntää vastaa pyörätiellä. Onneksi mitään kamalaa ei ehtinyt tapahtua. Hyvää joulua sinne koko porukalle!

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!