sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sorsia ja lehmiä

No niin, nyt meidän emännällä on sitten uusi tietokone. Muutama päivä meni tutustellessa, mutta melkoisen samanlainenhan tämä on kuin se entinenkin. Uudesta koneesta innostuneena emäntä on yrittänyt värkätä uutta ilmettä tähän meidän plokiin. Se on mm. yrittänyt tehdä tähän uutta panneria, vähän samanlaista kuin Iivarilla tai Myrskyllä ja Tuiskulla, meidän plokikamuilla. Mutta ei. Se ei oo saanut liitettyä sitä tähän. On kuulemma liian suuri. No miten sitä sitten pienennetään? Kuinka pieni sen pitää olla? Se on asentanut koneeseen Picasan, kuuklaillu pannerien teko-ohjeita ja vaikka mitä. Osaako teistä joku vinkata meidän emännälle hyvän ohjesivuston? Ne piirretyt pilvet se sai sentään vaihdettua vähän autenttisempiin. (Ja nyt se ei saanut linkitettyä tähän noiden meidän plokikamujen sivuja, mutta tuolta oikealtahan ne näkee)

Tänään käytiin taas sunnuntaiaamun lenkillä. Meni yli kaksi tuntia. Meidän piti kierrellä ja kaarrella, kun tulva ja sorsat on vallanneet taas Ainolan-puiston.



Puista on tullut kummituspuita.



Ja emännän etsiessä keokätköä lasten liikennepuistosta, me vietettiin rentouttava lehmä-hetki.



11 kommenttia:

  1. En ossoo sannoo ohjetta tuohon pannerin tekkoon. Äet vielä vähempi. Nuor emäntä tekj meelle kaekki nuo sivujutut.
    Mikä kumma vaevvoo nuita kummituspuita? Onko se jottae hämyhäkin verkkoo? Vae hommeessako neon?
    Lehmähetket oes mukavija :) Vuan en sua heenee syyvvä. Ku vielä enämpi sittä korventaa mahhoo.
    Eekö teelle tule mittää mahavaevvoo siitä?
    Äet sano että mukavija muistoja tulloo mieleen ku kahtoo Aenolasta kuvija... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä sää voit olla syömättä heinää? Eihän ne ihmiset koko aikaa kerkiä vahtimaan, sullakin kun on se iso aidattu pihamaa täynnä nurmea. Medän mahat kestää heinän. Ja hyvä, että perheessä on joku, joka ymmärtää tietokoneiden päälle. Muutakin kuin kirjoitteluasioita.

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta pyhäpäivän lenkuralta. :) Noissa puissa on muistaakseni joku öttiäinen, mikä vuoraa ne haamupuiksi. Bamneriasiaa en osaa neuvoa kun en bloggaa, mutta kuvan kokoa voi pakata huonotamalla sen laatua tai tiedostomuotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se öttiäinen on tuomenkehrääjäkoi. Nyt niitä on tosi paljon, kaikki tuomet ovat lehdettömiä ja kuin hopeanharmailla nailonsukilla verhottuja. Siinä kehräämisvaiheessa niitä voi tippua vaikka niskaan. Yäk!

      Poista
  3. Bannerista sen verran, että leveyden saat katsottua
    Malli/Mukauta/Säädä leveyksiä > Koko blogi: ? pikseliä. Korkeus pitäisi kanssa määritellä. En saanut teidän blogista selvitettyä, että mikä on nykyisen bannerin korkeus/koko.
    Banneri lisätään: Ulkoasu/Header.
    Voisin kyllä nopsasti pienentää teille kuvan, jos haluat. Jos haluat, ilmoita meilisi (en julkaise), niin lähetän meilini sulle ja katsotaan, mitä saadaan aikaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että saan apua. Jos en itse onnistu, niin varmasti lähetän sinulle kuvan. Mutta pitäisi ehkä saada vielä parempi kuvakin. Yritän vielä itse tutkiskella asiaa. Mutta kiitos!

      Poista
  4. Onpas siellä teilläpäin kovasti kummitusmaisia nuo puut. Meillä ei tänä vuonna ole juurikaan ollut toukkaseittejä ja äippä on mielissään, kun mun polkuni kulkee parin tuomen alta ja äippää inhottaa silloin kun niissä on paljon toukkia. Tuo ruohonsyönti on tosi hauskaa hommaa. Meillä äippä aina toteaa, että mulla on salaattibaari auennut kun alan ruohostaa. Mutta sanotaanhan sitä, että vihreää pitää syödä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sanovat, että se puhdistaa suolistoa. Tiedä sitten häntä. Mutta mukavaa se on!

      Poista
  5. Elvis ja Hugo laiduntavat. Meilläkin eesmenneet lapinkoirat laidunsivat ihan joka aamu, terveitä olivat ja kaikki hyvin, mutta tykkäsivät ruohosta.
    Jopa on Hugo iso poika, äkkiäpä se lapsuusaika ohi menee.
    Banneria en osaa minäkään tehdä, ainoastaan lisätä kuvan otsikkoon. Se pienentyy automaattisesti sopivaan kokoon, jos muistaa laittaa ruksin kyseiseen kohtaan. Lykkyä tykö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvosta. Nyt me lähdetään mökille, mutta loppuviikosta emäntä taas alkaa värkkäämisen.

      Poista
    2. Niin, mutta sullakin on just semmoinen panneri, jonka tyylistä me haetaan! Hieno!

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!