sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kaikenlaisia eläimiä

Elvis: Kärrrrrpät on rautaa! Meidän isäntä on oikein kova sohvallamakaavaurheilija. Tai nyt se nousi jo istuma-asentoon, kun Kärpät taisteli Suomen mestaruudesta. Joten kait sitä voi kutsua penkkiurheilijaksi. Meillä on tämmöinen pipo jostakin 80-luvulta ja se otetaan aina esiin, kun Kärpät voittaa. Siitä on tarjottu jo aika paljon eurojakin, mutta niin rahapula meillä ei vielä ole, että tuo pipo myytäisiin.


Hugo vähän suuttui, kun se ei saanut retuutta tuota pipoa eikä me saatu sitä vetoleikkeihin.


Muuten meillä sujuu päivät ihan mukavasti. Me keksitään aina jotain mukavaa puuhaa. Jos ei muuta, niin silputaan Hugon pissapaperit tuhannen silpuksi.


Hugo: Tänään lenkuralla tapahtui jotain todella järkyttävää. Emäntä löysi mun korvalehdestä PUNKIN! Ei ikuna päivänä se oo elävää punkkia nähnyt ja nyt semmoinen löytyi mun korvalehdestä. Onneksi oltiin keskellä kaupunkia ja apteekki oli ihan vieressä, joten isäntä kävi ostamassa sieltä hetimiten punkkipihdit. Tosin loppujen lopuksi emäntä sai vedettyä sen
sormin pois.



Kun meitä poseerautettiin Rotuaarin penkillä, niin silloin emäntä huomasi sen punkin. Tuossa kun mä katson tuonne taakse, niin mun vasemmanpuoleisen korvalehden alaosassa näkyy selvästi tuommoinen ruskehtava pallura. Se on se punkki. Milloinhan se oli siihen tarttunut? Me kyllä käytiin vähän epämäärisessä pusikossa ettimässä keokätköjä, mutta se oli jo torstaina. Olisikohan tuo tarttunut tällä reissulla vaikka Ainolan puiston puskista? Kun se ei ollut vielä yhtään verinenkään, semmoinen kova mutikka vaan. Mutta kyllä se oli tiukasti kiinni. Kurjaa, jos meidän vaki lenkurareiteilläkin pitää varoa punkkeja.


6 kommenttia:

  1. Hyi kaaheeta! Sieläkö on jo punkit herreellä? Kohtahan ne tietennii tiälläe kömpii essiin.
    Mulla on vielä talaviturkki ni sinnehhän soppii koko pataljoona niitä rellestämmää. Eekä mittää huomata.
    Kurjia kaverija on ne.
    Hieno on pipo. Ee passoo teejjän männä sitä nujjuuttammaan. Vaekka kyllä tuosta hyvästi otteen saes...että empä ihmettele jos on mielj tehnnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me kyllä ollaan punkeista kuultu, mutta koskaan ei oo törmätty sellaiseen. Elvikselle on kyllä pistetty joka kesä semmoista punkkikarkoitetta iholle. Emäntä on pitänyt sitä vähän höpöhöpö hommana. Mutta nyt kyllä laitetaan sitä molemmille. Katotaan, vieläkö punkki iskee.

      Poista
  2. Punkerot on kyl surmeita otuksia, mut hei, ei me voida rupee rajottaan meijän elämää, mennään ja tullaan ja ollaan ja poistetaan punkit. Kyä näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Eniten emäntä hämmästyi sitä, että nyt on vasta huhtikuu ja punkit ovat jo heränneet. Onneksi meillä on vielä paketti bayvantic vetiä. Emäntä ei oo oikein uskonut sen tehoon, mutta eipä oo Elviksellä koskaan punkkeja ollut. Jospa se sittenkin tehoaa.

      Poista
  3. Jokos ne lätkän äSäMit on ratkaistu? Kato, meni ihan ohi..
    Kyllä veljesten on hyvä poseerailla nuin korealle kelillä! Toista se on täällä etelässä, kun vettä roiskuu vaakatasoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne kärpiäiset voitti. Ei meidänkään emäntä ole käynyt kuin kerran joskus parikymmentä vuotta sitten jääkiekko-ottelussa. Ei oo kuulemma sen laji... Mutta kun meillä ei ole kuin yksi televisio, niin on kuulemma pakko joskus joustaa.

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!