lauantai 20. joulukuuta 2014

Mukavia tykkäyksiä

Kaikkihan te tiedätte Lennun, tuon presidentin koiran. Ja me kuulutaan Lennun kanssa samaan Facebook-ryhmään, Suomen Bostonit. Eilen sitten Lennun emäntä, rouva Jenni Haukio toivotti ryhmän kautta kaikille Suomen bostoneille, "rakkauspakkauksille", Hyvää Joulua! Jutussa oli myös linkki uutiseen, jossa kerrottiin Lennun saaneen lahjaksi vegaanisen luun ja rouskutelleen sen hyvillä mielin poskeensa.

No, mehän tietysti toivotettiin myös Lennulle päin Hyvää Joulua. Ja arvatkaas mitä? Jenni Haukio vastasi meille tykkäyksellä! Me oltiin koko ilta niiiiiin iloisia.



Tokihan hän oli tykännyt kaikkien muidenkin jouluntoivotuksista, mutta silti. Ei olla ennen jouluntoivotuksia presidentiltä päin saatu, näin henkilökohtaisesti.

Hugo: Täällä on satanut lunta. Mä oon yrittänyt vähän ulkoilla. Villapuku on vielä pikkuisen iso, mutta kun helman taittaa ylöspäin, niin se ei menoa haittaa. Tosin yhtään kakkaa ei ole vielä ulos tullut...



Eilen ja tänään kuvat. Emäntä keksi, että valjaat istuvat paremmin päällä, kun pistää ne alle ja lukon villapuvun päältä kiinni.

6 kommenttia:

  1. Vau! Ootta sittä suanna iha nuin korkeelta taholta jooluntoevotuksija! Jopas jottae, hieno homma :)
    Vuan ohan teestä ollunna hieno kuva tuola. Paetsi ettee Hugo näätä mahottoman riemulliselta nuo sarvet piässä :)
    Äet sano etton mahottoman hyvä keksintö tuo valjashomma ja lukon kiinnitys. Aeko tehä het minun villapaetaa lukorreejjän että suap pittee valjaeta sielä alla! Että kiitosta vuan vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meidänkin emäntä yrittää pistää tuon lukon kiinni niin, ettei se riko villaneulosta. Mutta paljon kätevämpi homma noin, ei tartte säädellä valjaita puvun paksuuden mukaan.

      Kuvia voi käydä tekemässä Mustin ja Mirrin sivuilla, me tehtiin sen avulla pari korttia.

      Poista
  2. Hugo on sitten heti päässyt isojen koirapoikien elämänmenoon mukaan. Sarvet päähän, villapaitaa ja valjasta, lunta ja kaiken lisäksi ylin valtakin huomaa niin Hugon kuin Elviksenkin. Komea startti bostonilaisittain, pakko myöntää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siis Mustin ja Mirrin sivuilla on helppo ohjelma, jossa noita kortteja voi tuunailla omista kuvista.

      Kyllähän me ilostuttiin, kun kuultiin, että presidentilläkin (tai ei vielä silloin presidentti) on bostoni. Elvis on vuoden vanhempi kuin Lennu. Ronald Resganilla oli kavaljeeri, niinku meidän Vallu. Että hyvin on presidentillisiä koira sattunut meillä olemaan.

      Poista
  3. Oh hoh! Oikeen presidentillistä peukutusta ootte saaneet. Hianoo! Mut ei ihmekään, ku ootte niin upeita koirapoikia.

    VastaaPoista

Komentteja on aina mukava saada!