maanantai 15. huhtikuuta 2013

Onnenpekka

Mun emäntä luki tämän päivän lehdestä kauhistuneena juttua, jossa kerrottiin, että tavallisia kortikoiriakin pidetään päivät pitkät niiden kuljetuslaatikoissa. Mulla ei edes oo moista kuljetuslaatikkoa! Kyllä mä se ymmärrän, että joku koira voi pitää kuljetuslaatikkoa yöaikaan turvallisena mökkinä, mutta että päivät pitkät pitäsi nököttää sellaisessa laatikossa. Tai sitten mun emäntä näki TV:stä ohjelman, jossa kerrottiin semmosesta kuulovammaisen "korvakoirasta". Kun se pistettiin sinne häkkiin nukkumaan, niin samalla se tiesi, että sen ei tarvitse reakoida mihinkään ja se saa nukkua rauhassa. Mutta ei senkään tarvinnut olla siellä laatikossa ku just se nukkuma-aika. Taas tuntuu, että kyllä mä oon onnenpekka. Oonhan mä joskus vähän riehunut, mutta se johtuu vaan siitä, että mä oon niin enerkinen! Koirien kuulukin tehdä jotain.

Nykyisin mä saan aamuisin, kun porukat lähtee töihin, semmoisen dentastix eroahdistuspuruluun. Ja se auttaa. En oo pitkään aikaan päivisin tehnyt muuta erikoishommaa, kuin tuulettanut sitä mun petiä, jos aina sitäkään. 

Tuossa on vielä linkki sille Älä häkitä! -kampanjasivustolle.

Mä autan rilliatuloiden tiskauksessa!

4 kommenttia:

  1. Hullussa! En oo tiennykkään (eikä mun mammakaan oo tienny), että jokku koirat joutuu tolleen koppiin. Kyllä pittää saada vapaana olla, vaikka sit joskus meniski vähän ranttaliks :).

    P.S. Mää tunnustin sua mun plokissa, käy kattoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos tunnustuksesta! Siis vasta pari viikkoa oon plokannut ja nyt jo tunnustusta pukkaa!

      Kyllä on kamalaa, mitä jotkut pienet ja vähän isommatkin koirat joutuu kokemaan... Ei passaa paljoa ajatella, muuten olis suru puserossa aina.

      Poista
  2. Ai kauhee, ei saa julkasta tollsia juttuja kun mun mammalta pääsee parku. Niinku pääsi eilen, ku se luki miehestä, joka oli potkinut koiran liikuntakyvyttömäksi ja lopulta lopetettavaksi (ja selvisi siitä sakoilla) ja sitten joku hirviöihminen kylvää taas myrkkylihapullia Parolassa, niihin on jo kaksi koiraa menettänyt henkensä. Ei voi ihmismieli (saati koiramieli!) ymmärtää moisia pahantekijöitä, puolustuskyvyttömien pienten eläinten kiusaajia!:(

    Kampanjasivusto menee jakoon, joku kun oli sopivasti naamakirjaan lisännyt kuvan ison koiransa saamasta uudesta "päivähäkistä"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niiiiiin vihanen, niiiiiin vihanen tuommoisille ihmisille, jotka kohdistaa omat pettymyksensä koiriin. Joko potkimalla niitä tai levittämällä myrkkylihapullia. KAMALAA! Syököön ite omat myrkkypullansa!

      Poista

Komentteja on aina mukava saada!